gkmthfkv
Punaherukka
Mikä punaherukkaa vaivaa?

3.3.2026 klo 7:44
Tämä on asiantuntijan vastaus.
Hei
Punaherukan vaiva saattaisi olla harmaahomeen myöhäisen tartunnan aiheuttamaa pilaantumista. Koska lehdet näyttävät olevan varsin hyväkuntoisia, tartunta ei liene alkanut alkukesällä, kuten monet herukan itiötaudit yleensä tarttuvat. Kenties kosteus ja tiivis tai maahan painunut oksisto on lisännyt alttiutta loppukesän tartunnalle. Varhaiskesän tartunta pilaa kukat eikä satoa juuri synny, mutta myöhemmin kesällä tapahtunut tartunta pilaa marjoja.
Näyttäisi kuitenkin siltä, että pensaassa on myös runsaasti terveitä marjaterttuja (kuvassa takana). Tartuntaa voikin hillitä poistamalla mahdollisimman nopeasti sairastuneet kasvinosat. Voi kuitenkin olla niinkin, että muuten hyväkuntoisen oloiset marjat säilyvät huonommin kuin täysin terveet marjat.
Torjuntakeinoina on lähinnä kasvuston ilmavana pitäminen, jotta kosteus ei jää muhimaan lehdistöön pitkiksi ajoiksi. Vaivaa esiintyykin usein kosteina kesinä, jolloin on vaikea pitää kasvustoa kuivana. Pilaantuneet tertut kannattaa poistaa ja hävittää. Samoin syksyllä lehdet haravoidaan huolella pois, jotta itiöt eivät jää talvehtimaan pensaan juurelle. Jos sairastuneet kasvinosat kompostoidaan, on vaarana, että itiöt talvehtivat eivätkä kuole. Siksi kannattaa kompostoida vain terveitä kasvinosia.
Terveisin Muhevaisen tiimi

5.3.2026 klo 15:00


















