• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Kuinka lähelle seinää tuijat voi istuttaa? Näin onnistut kerralla oikein

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyöPuutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen Oy
Julkaistu 05.04.20262 min
thuja_tuija

Oikein istutetut tuijat muodostavat ajan myötä tiiviin ja suojaisan viherrakenteen ilman ahtautta tai kasvuhäiriöitä. (Kuva: Pixabay)

Kuinka lähelle kerrostalon seinää voi istuttaa tuijia, ja kuinka etäälle toisistaan tuijat tulisi istuttaa (riviin)? Tarkoitus istuttaa kuusi tuijaa.

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Isoksi kasvavan puun voi istuttaa yleensä 6 m:n etäisyydelle rakennuksesta. Paino on sanalla yleensä, sillä etäisyyden lisäksi vallitsevilla olosuhteilla, esimerkiksi maan laadulla, maan alla olevilla rakenteilla (esim. hulevesijärjestelmät tai routasuojat) ja puulajilla on merkitystä. Erityisen leveälatvuksista puuta ei kannata noin lähelle taloa istuttaa.

Tuijiakin on monen kokoisiksi kasvavia. Esimerkiksi brabantintuijat (Thuja occidentalis ’Brabant’) kasvavat ajan mittaan jopa 10 m korkeiksi ja ainakin muutaman metrin levyisiksi.  Täysikokoisina ne voivat pimentää asuntoja ikkunoiden edessä kasvaessaan. Pienille taimille kuuden metrin etäisyys talosta tuntuu suurelta, mutta kun puut kasvavat täyteen kokoonsa, voi etäisyys tuntuakin liian pieneltä.

Mittasuhteet toki muuttuvat, jos kyseessä on leikattavaksi aidaksi ajateltu puurivistö, jonka korkeus- ja leveyskasvua hillitään säännöllisin leikkauksin.

Timanttituija (Thuja occidentalis ’Smaragd’) on luonnostaan hillitymmin kasvava lajike, joka jää brabantintuijaa kapeammaksi ja jonkin verran matalammaksi. 

Istutustiheys riippuu siitä, minkä kokoisia taimia istutetaan ja mitä tuijarivillä tavoitellaan. Jos tavoitteena on aina erillisenä pysyvät ja vapaasti kasvavat (eli ei muotoilla leikkauksin) puut, brabantituijia voi istuttaa 4–6 m:n välein, timanttituijia 2–4 metrin välein. Yhtenäistä aitaa tavoiteltaessa esimerkiksi metrin korkuisia brabantintuijia voi istuttaa 70–100 cm:n välein ja timanttituijia 50–80 cm välein. Jos halutaan, että puut muodostavat yhtenäisen kasvuston nopeasti, vähän tiuhempikin istutus on mahdollinen. Pikkutaimia voi istuttaa jopa neljä metrille, mikäli halutaan tiheäkasvuinen aita.

Katso lisätietoja tuijalajikkeiden valinnasta, istutustiheydestä ja istutuksesta täältä

Kaikki pihan kasvit banneri Muhevainen
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
viikon kysymys
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Voiko köynnöskuusama talvehtia ruukussa? Asiantuntija vastaa
Kasvillisuus
Voiko köynnöskuusama talvehtia ruukussa? Asiantuntija vastaa

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton