• Etusivu
  • Kasvillisuus

Neljän vuodenajan piha – toimiva ja kaunis puutarha kaikkina aikoina, osa 1/2

Tuuli JärvinenKaupallinen yhteistyöPuutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 13.04.20261 min
Kaunis puutarha

Hyvin suunniteltu puutarha ilahduttaa ympäri vuoden. Kesän vehreys vaihtuu syksyn sävyihin ja talven rauhalliseen ilmeeseen, kun rakenteet ja kasvivalinnat on mietitty myös kasvukauden ulkopuolelle.

Kesä on puutarhakauden keskiössä ja siihen usein panostetaankin. Puutarhan suunnittelussa on kuitenkin syytä miettiä myös sitä, miltä se näyttää muinakin vuodenaikoina, sillä meillä kasvukausi on lopulta aika lyhyt.

Parhaimmillaan puutarha suunnitellaan kaikkien käyttäjiensä tarpeisiin ja heidän mieltymyksensä huomioon ottaen. Puutarha on asumisen tärkeä elementti myös sellaisina vuodenaikoina, jolloin siellä ei varsinaisesti oleskella – ja silloin, kun säät meitä koettelevat eivätkä houkuttele ulos. Hyvin suunniteltu puutarha on esteettinen ja kiinnostava osa kotia silloinkin, kun luonto on paljaimmillaan ja lehdet puista karisseet.

Sisääntulo on yksi esimerkki siitä, missä vuodenaikojen vaihtelu kannattaa erityisesti huomioida. Jo portilta avautuvalle näkymälle ja reitille ulko-ovelle kannattaa uhrata ajatuksia, sillä ne luovat ensivaikutelman puutarhasta ja virittävät tunnelmaan. Ja onhan se myös talonväen jokapäiväinen kulkuväylä, jonka toivoisi tuovan hyvän mielen aina kotiin saavuttaessa.

Sisäänkäynti taloon voi olla epäsuorasti esimerkiksi talon sivulla, jolloin reitti pääovelle ei ole vierailijalle aivan selvä. Samoin jos polku haarautuu tai talossa on useita ovia, voi olla tarpeellista korostaa reittivalintaa esimerkiksi reunuskasvillisuudella, kivetyksen värillä tai kuvioinnilla. Pääovea voi myös korostaa näyttävillä ruukkuistutuksilla.

Ota suunnittelijan vinkit talteen tai jos tarvitset apua, anna asiantuntijan auttaa

<p data-block-key="lvk7m">Jalankulkuun tarkoitetun portin voi kehystää rehevällä köynnöksellä, joka antaa näkösuojaa.</p>
Jalankulkuun tarkoitetun portin voi kehystää rehevällä köynnöksellä, joka antaa näkösuojaa.

Miten vuodenaikojen huomioiminen näkyy suunnittelussa?

– Kasvivalinnat ja kasvien sijoittelu ovat keskiössä, kun vuodenaikojen vaihtelu halutaan huomioida pihan suunnittelussa, kertoo Puutarhamyymälä Muhevaisen pihasuunnittelija Marja Kärki.

Se tarkoittaa sitä, että jokaiseen vuodenaikaan valitaan vähintään yksi näyttävä kasvi sesongin tähdeksi. Kasvivalinnat pitkälti määrittelevät sen, miten eri vuodenajat tulevat esiin. Suunnittelussa huomioidaan mm. näkymälinjat eri vuodenaikoina ikkunoista pihalle. Näkymät ovat merkityksellisiä etenkin kylminä vuodenaikoina, jolloin varsinainen pihaelämä on vähäisempää. Parhaimmillaan näkymät tuovat luonnon lähelle ikkunastakin katseltuna, rauhoittavat mieltä ja miellyttävät silmää – mutta tuovat myös yksityisyyttä. Puista putoavat lehdet avaavat yllättävän paljon näkymiä naapurista tai kadulta pihaan ja taloon.

Yksi tapa suunnittelussa on valita mahdollisimman monesta eri kasvityypistä monia eri lajeja ja eri kokoiseksi kasvavia lajeja ja lajikkeita. Monipuoliset kasvivalinnat tuovat kuin itsestään runsautta, ne rakentavat kerroksellisuutta sekä lisäävät monimuotoisuutta ja kiinnostavuutta. Tarvitaan siis puita, lehtipensaita, havukasveja ja köynnöksiä, maanpeitekasveja ja monivuotisia kukkia eli perennoja. Kevättä edistetään varhaisilla sipulikukilla, suvea sulostutetaan istuttamalla kesäkukkia ja pihakautta pidennetään syksyn värikkäillä ruukkuistutuksilla. Jo näillä päästään pitkälle.

Kasvien sijoittelulla istutusalueille on suuri merkitys valittuun tyyliin ja lopputulokseen. Istutusten selkärangaksi valitaan puita ja korkeita pensaita, kerroksellisuutta luodaan alle istutetuilla matalammilla pensailla, köynnöksillä, korkeilla koristeheinillä ja eri aikaan kukkivilla perennoilla eli monivuotisilla kukilla. Näistä muodostuu näyttävä kokonaisuus, jonka eri kerroksissa on aina jotain ihailtavaa.

<p data-block-key="lvk7m">Monilajisuudella rakennetaan valoa, varjoa ja kerroksia.</p>
Monilajisuudella rakennetaan valoa, varjoa ja kerroksia.

Monilajisuus lisää luonnon elonkirjoa ja tarjoaa linnuille, hyönteisille ja piennisäkkäille ruokaa, suojaa ja pesäaineksia. Monimuotoisena puutarha on vastustuskykyisempi kasvitauteja ja tuholaisia vastaan kuin harvalajiset pihat. Jos aihe kiinnostaa, lue tästä lisää.

Puutarha suunnitellaan asukkaille

Asukkaiden oman vuodenkierron mukaan suunnitellaan puutarhan tähtihetket ja valitaan katseenvangitsijat. Jos esimerkiksi asukkaat viettävät keskikesän aina mökillä, keskitytään kukkijoiden valinnassa muina aikoina kukkiviin lajeihin. Tai jos halutaan monipuolisesti omaa satoa, voi keittiöpuutarhan tai hedelmätarhan lisäksi tai sijaan sekoittaa trendikkäästi hyötykasvit koristekasvien lomaan.

Värejä ja värikkäitä muotoja

Vaikka kukkivat kasvit ovat suosittuja ja usein tavoitellaankin jotain kukkivaa koko kasvukauden ajaksi, on erilaisilla lehtiväreillä suuri merkitys pihan visuaalisuudessa. Niiden avulla luodaan kontrasteja puutarhan pääväriin vihreään, josta sitäkin on onneksi montaa eri sävyä. Vaaleilla väreillä tuodaan valoa varjoisaan nurkkaukseen tai kevennetään tummaa havuryhmää. Tummat lehdet korostavat vaalea- tai kirjavalehtisiä lajeja. Kun joukkoon valitaan eri muotoisia lehdistöjä ja erilaisia kasvutapoja, tuovat ne istutusryhmiin lisää kiinnostavuutta ja runsaasti yksityiskohtia.

Värikäslehtisiä pensaita kannattaa etsiä mm. näistä ryhmistä:

  • japaninvaahterat, Acer palmatum
  • happomarjat, Berberis
  • kanukat, Cornus
  • peruukkipensaat, Cotinus
  • hopeapensas, Elaeagnus
  • heisiangervot, Physocarpus
  • mustaluumu, Prunus cistena
  • pajut, Salix (esim. villapaju Salix lanata, hakuropaju Salix integra ’Alba Maculata’)
  • mustaselja, Sambucus nigra (esim. ’Black Lace’)
<p data-block-key="kt4z8">Toisteisuus tasapainottaa istutusryhmää. Toistetaan samaa lajiketta – tai kuten tässä pyöreiden muotojen kautta.</p>
Toisteisuus tasapainottaa istutusryhmää. Toistetaan samaa lajiketta – tai kuten tässä pyöreiden muotojen kautta.

Värikäslehtisiä puita löytyy mm. näistä:

  • vaahterat, Acer (esim. hurme- ja kirjovaahterat)
  • pyökit, Fagus
  • tummalehtiset koristeomenapuut, Malus
  • purppuratuomi, Prunus padus ’Colorata’
  • rungollinen hakuropaju (Salix integra ’Alba Maculata’)

Kelta-, hopea- tai sinineulasisia havukasveja voi valita mm. näistä ryhmistä:

  • pihdoista, Abies (esim. harmaapihta)
  • hernesypresseistä, Chamaecyparis (harmaa- ja keltaneulasisia)
  • katajista, Juniperus (kelta-, hopea- ja sinineulasisia)
  • männyistä, Pinus (esim. kelta- ja hopeaneulasisia)
  • kuusista, Picea (hopea- ja keltaneulasisia lajikkeita)
  • marjakuusista, Taxus (esim. keltaneulasisia lajikkeita)
  • hibatuija, Thujopsis dolobrata (koristeellisen valkeat lehtien alapinnat)
<p data-block-key="4h70h">Vaaleaneulasiset havukasvit tuovat valoa ja vaihtelua havuryhmiin.</p>
Vaaleaneulasiset havukasvit tuovat valoa ja vaihtelua havuryhmiin.

Havukasvit ovat mainettaan monimuotoisempia ja monivärisempiä lajeja. Niiden erivärisiä muotoja hyödynnetään aivan liian vähän kotipuutarhoissa. Talviseen ilmeeseen saadaan huimasti lisää sävyjä, kun käytetään vihreiden havukasvien lisäksi muitakin värejä.

Lue havukasvien merkityksestä lisää

Kohokohtia eri vuodenaikoihin

Katso alla olevista listauksista esimerkkejä eri vuodenaikoihin kohokohtiaan viettävistä kasveista. Mutta kun teet kasvivalintoja, ota aina huomioon kasvien kasvupaikkavaatimukset. Kun kasvisi viihtyvät niissä olosuhteissa, joihin ne on istutettu, ne kukoistavat ja saat pitkäikäiset ja kauniisti kasvavat istutukset.

Hienon syysvärityksen saavat esimerkiksi:

  • vaahterat, Acer
  • katsura, Cercidiphyllum
  • rusokirsikka, Prunus sargentii
  • japaninpihlaja, Sorbus commixta
  • tuurenpihlaja, Sorbus ’Dodong’
  • lehtikuuset, Larix
  • kiinanpunapuu, Metasequoia
  • neidonhiuspuu, Ginkgo
  • koristearonia, Aronia prunifolia
  • palle-, euroopan- ja kirsikkasorvarinpensaat, Euonymus
  • höyhenpensaat, Fothergilla
  • puistoatsaleat, Rhododendron
<p data-block-key="iysv6">Amurinviini, Vitis amurensis, saa uskomattoman leimuavan syysvärityksen avoimella paikalla kasvaessaan.</p>
Amurinviini, Vitis amurensis, saa uskomattoman leimuavan syysvärityksen avoimella paikalla kasvaessaan.
Ohje

Ohje

Tiesitkö?

Ruskan voimakkuus vaihtelee eri vuosina. Siihen vaikuttavat mm. kesän säät. Sateinen kesä enteilee laimeampia syysvärejä ja aurinkoinen ja lämmin kesä voimakkaampaa leiskuntaa. Jos vielä syksy on kuulas ja sopivasti kylmenevä, väriloisto pääsee valloilleen päivien lyhenemisen myötä.

Kasvupaikkakin vaikuttaa ruskan voimakkuuteen. Kovin suojainen paikka suojaa myös syksyn kylmän henkäykseltä ja hillitsee syysvärien ilmaantumista niilläkin lajeilla, jotka hieman avoimemmalla paikalla värittyvät auliisti syysasuunsa.

Lue lisää ruskan synnystä ja ruskalajeista

Syksyn näyttäviä marjoja tai hedelmistöjä:

  • mongolianvaahtera (Acer ssp. ginnala), punaiset lenninsiivelliset siemenet säilyvät puussa pitkään
  • happomarjat (Berberis)
  • alppi- ja kiinankärhöt (Clematis), näyttävät, pitkäkarvaiset siemenpallot
  • sorvarinpensaat (Euonymus), värikkäät ja eksoottisetkin siemenkodat
  • humala (Humulus), koristeelliset, käpymäiset emikukinnot
  • koristeomenapuut (Malus), pikku omenat upeissa väreissä
  • sumakit (Rhus), tummat kukkatähkät
  • pensasruusut (Rosa), kiulukat
  • pihlajat (Sorbus), marjatertut
  • lumimarjat (Symphoricarpos) valkeat marjat hehkuvat pimenevissä illoissa

Teksti: Muhevainen Oy Tuuli Järvinen ja Marja Kärki

Kuvat: iStock, (Vitis amurensis -kuva Tuuli Järvinen)

Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
puut
kasvit
pensaat
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Puutarhamyymälä Muhevainen
Kasvillisuus
Puutarhamyymälä Muhevainen

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton