• Etusivu
  • Hoitotyöt

Asiantuntija vastaa: Vanha omenapuu täynnä vesiversoja – näin leikkaat oikein

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyöPuutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen Oy
Julkaistu 05.04.20262 min
Siistiä jälkeä omenapuuhun sahalla

Runsaat vesiversot kertovat usein voimakkaasta kasvusta tai aiemmista leikkausvirheistä. Oikea hoitotapa palauttaa puun tasapainon. (Kuva: Puutarha.net)

Minulla on pihalla useampi vanha omenapuu joissa on paljon vesiversoja. Puut ovat useamman vuoden ollut hoitamatta. Voiko kaikki leikata kerralla vai kärsiikö puu niistä jollain tavalla kun niitä on jo huomattava määrä? Voiko samalla tehdä myös muita hoitoleikkauksia vai onko liikaa rasitetta puulle? Osassa oksat kasvavat horisontaalisesti ja ainakin niitä haluaisin leikata.

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Kuvan puu on todellakin pitkään ollut hoitamatta eikä sen leikkaaminen ole enää helppoa. Leikattavaa on paljon ja puu ei kestä voimakasta kertaleikkaamista. Siksi työ on jaettava usealle vuodelle. Varovainen leikkaaminen on tarpeen siksikin, että voimakas operaatio voi huonontaa puun talvehtimista.

Vesiversot heikentävät puuta ja sadon määrää. Koska ne kasvavat kokoa lisää joka vuosi, olisi kiireellisintä aloittaa niiden poistolla. Versoista voi kerralla poistaa ehkä neljäs- tai viidesosan ja jatkaa poistoa seuraavana vuonna. Niiden leikkaaminen on kuitenkin kaksiteräinen miekka. Leikkaaminen kiihdyttää kasvua etenkin keväällä tehtynä. Siksi versoja kannattaa lähteä poistamaan vasta loppukesän puolella, kun kasvu jo muutenkin hidastuu tai on jo pysähtynyt, esimerkiksi heinäkuussa. Ei kannata odotella syksyyn asti, sillä silloin ilmassa on runsaasti erilaisia itiöitä, jotka saattavat tarttua leikkauspintojen kautta puuhun. Yksi ongelma on, että poistokohdista saattaa seuraavana vuonna kehittyä uusia vesiversoja, jotka myöskin pitäisi poistaa.

Myöhemmin tehtävä isojen oksien poistokin on ongelma, sillä leikkaushaavoista tulee todella suuria. Yleensä leikataan oksanhaarasta, jotta ei aikaansaada puuta, joka näyttää amputoidulta. Koska puita on useita ja leikkaamista on arvioitava yksilöllisesti, suosittelemme kutsumaan paikalle ammattimaisen arboristin arvioimaan, miten puiden hoito on syytä vähimmin vaurioin suorittaa.

<p data-block-key="g4i4d">Omenapuun leikkauksessa maltillisuus on tärkeää: liiallinen kerralla tehty leikkaus voi heikentää puuta ja lisätä uusien versojen muodostumista. (Kuva: Lukijan kuva omenapuusta keväällä)</p>
Omenapuun leikkauksessa maltillisuus on tärkeää: liiallinen kerralla tehty leikkaus voi heikentää puuta ja lisätä uusien versojen muodostumista. (Kuva: Lukijan kuva omenapuusta keväällä)
Kaikki pihan kasvit banneri Muhevainen
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortisto on yksi Puutarha.netin suosituista Jäsenpalveluista – ja jäsenyyshän on aivan ilmaista. Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Hoitotyöt
hyötykasvit
puut
viikon kysymys
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Näin suojaat hedelmäpuiden juuret myyriltä: Asiantuntija vastaa
Kasvillisuus
Näin suojaat hedelmäpuiden juuret myyriltä: Asiantuntija vastaa

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton