8djqv9x7
Tuijien istutus
- Kuinka lähelle kerrostalon seinää voi istuttaa tuijia, ja kuinka etäälle toisistaan tuijat tulisi istuttaa (riviin)? Tarkoitus istuttaa kuusi Tuijaa.
22.3.2026 klo 16:44
Tämä on asiantuntijan vastaus.
Hei
Isoksi kasvavan puun voi istuttaa yleensä 6 m:n etäisyydelle rakennuksesta. Paino on sanalla yleensä, sillä etäisyyden lisäksi vallitsevilla olosuhteilla, esimerkiksi maan laadulla, maan alla olevilla rakenteilla (esim. hulevesijärjestelmät tai routasuojat) ja puulajilla on merkitystä. Erityisen leveälatvuksista puuta ei kannata noin lähelle taloa istuttaa.
Tuijiakin on monen kokoisiksi kasvavia. Esimerkiksi brabantintuijat (Thuja occidentalis ’Brabant’) kasvavat ajan mittaan jopa 10 m korkeiksi ja ainakin muutaman metrin levyisiksi. Täysikokoisina ne voivat pimentää asuntoja ikkunoiden edessä kasvaessaan. Pienille taimille kuuden metrin etäisyys talosta tuntuu suurelta, mutta kun puut kasvavat täyteen kokoonsa, voi etäisyys tuntuakin liian pieneltä.
Mittasuhteet toki muuttuvat, jos kyseessä on leikattavaksi aidaksi ajateltu puurivistö, jonka korkeus- ja leveyskasvua hillitään säännöllisin leikkauksin.
Timanttituija (Thuja occidentalis ’Smaragd’) on luonnostaan hillitymmin kasvava lajike, joka jää brabantintuijaa kapeammaksi ja jonkin verran matalammaksi.
Istutustiheys riippuu siitä, minkä kokoisia taimia istutetaan ja mitä tuijarivillä tavoitellaan. Jos tavoitteena on aina erillisenä pysyvät ja vapaasti kasvavat (eli ei muotoilla leikkauksin) puut, brabantituijia voi istuttaa 4–6 m:n välein, timanttituijia 2–4 metrin välein. Yhtenäistä aitaa tavoiteltaessa esimerkiksi metrin korkuisia brabantintuijia voi istuttaa 70–100 cm:n välein ja timanttituijia 50–80 cm välein. Jos halutaan, että puut muodostavat yhtenäisen kasvuston nopeasti, vähän tiuhempikin istutus on mahdollinen. Pikkutaimia voi istuttaa jopa neljä metrille, mikäli halutaan tiheäkasvuinen aita.
Katso lisätietoja tuijalajikkeiden valinnasta, istutustiheydestä ja istutuksesta täältä
Terveisin Muhevaisen tiimi

24.3.2026 klo 13:53


















