Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat.

Kirsikkapuu

Kirsikkapuu lakastuminen

kuvan puu on 8v vanha. En muista lajiketta mutta marjat tumman punaisia, hapahkoja mutta syötäviä. Kirvoja ollut muutamana vuonna johon olen käyttänyt asianmukaista torjunta-ainetta sumutteena ja aittanut jonkun verran. Nyt tilanne kuitenkin tämä. Oksat paljaat ja suurin osa lehdistä ja kukista täysin näivettyneitä. Onko mitään tehtävissä ja jos puun poistaa voiko tilalle istuttaa uutta?

IMG_6961.jpeg

7.6.2026 klo 19:21

0/3000



0 / 3000 merkkiä

0/3000



0 / 3000 merkkiä

Tämä on asiantuntijan vastaus.

Hei

Yleisluontoisesta kuvasta ei valitettavasti voi päätellä varmaa syytä puun huonoon kuntoon, vaikka se hyvin kertookin vaivan laajuudesta ja antaa toki vihjeitä vaivan laadustakin. 

Syynä voi olla esimerkiksi osittainen juuristovaurio, jonka seurauksena lehdet ja kukat puhkeavat, mutta niillä ei ole kuitenkaan voimaa jatkaa kasvuaan. Vaurio voi johtua pakkasesta, mutta myös esimerkiksi märästä ja/tai tiiviistä kasvualustasta, sillä se on talvella kylmä.

Syynä voisi olla myös versotauti. Se on itiöteitse leviävä vaiva, joka tarttuu nuoriin versoihin ja oksanhankoihin usein jonkin pienen vauriokohdan tai vioittuman kautta. Laikut estävät nestevirtaukset aiheuttaen vaurion yläpuolisen oksan kuoleman. Kannattaa tarkastella, löytyykö vaurioituneista oksista epämääräisen muotoisia tummentumia, jotka taudin edetessä painuvat hivenen lommolle. Jos sellaisia löytyy, sairaat oksat poistetaan 10–15 cm tautikohdan alapuolelta. Sairaat kasvinosat hävitetään varmimmin polttamalla tai sekajätteen mukana. Sairaiden oksien poistolla saatetaan pysäyttää taudin leviäminen, mutta se ei ole varmaa.

Lehtilaikku on toinen sienitauti, joka saattaa puuta vaivata. Lehtilaikku aiheuttaa nimensä mukaisesti lehtiin ruskeita, mustia tai harmaita laikkuja, jotka kasvavat ja lopulta lehdet kuihtuvat ja myös saattavat varista ennenaikaisesti. Tauti voi vaivata myös kukkia ja hedelmiä. Erityisesti nuoret lehdet ovat alttiita tartunnalle. Tämänkin taudin aiheuttaja säilyy saastuneissa kasvinosissa, joten ne poistetaan puusta ja hävitetään, kuten myös maahan pudonneet lehdet.

Lehtien yllättävää lakastumista voivat aiheuttaa myös liikalannoitus tai virheellinen torjunta-aineiden käyttö.

Jos puu joudutaan poistamaan, sen tilalle voi istuttaa uuden puun. On kuitenkin syytä poistaa vanhat juuret mahdollisimman tarkkaan, sillä maassa olevat lahottajabakteerit voivat häiritä uuden puun juurtumista ja kasvua. Samalla kannattaa uudistaa kasvualustaa lisäämällä uutta, ravinteikasta multaa.

Terveisin Muhevaisen tiimi

muhevainen

9.6.2026 klo 16:09

Kylvönurmikon perustaminen ja nurmikon hoito
Hoitotyöt
Kylvönurmikon perustaminen ja nurmikon hoito