Asiantuntija vastaa: Miten poistetaan perusrungosta kasvanut oksa koristekirsikasta?

Kirsikkapuu tarvitsee yleensä vain vähän leikkaamista, mutta rungosta tai juuristosta kasvavat versot kannattaa poistaa ajoissa. Oikein tehty leikkaus auttaa säilyttämään puun kauniin kasvutavan ja elinvoiman. (Kuva: Sari Nieminen)
Japaninkirsikka Kiku-Shidare on kasvattanut perusrungosta oksan, joka on ehtinyt jo kasvaa isoksi suhteessa puun kokoon. Puhutaan, että kirsikkapuiden leikkaamisessa on syytä olla varovainen. Uskaltaako tätä oksaa enää leikata? Jos sen leikkaa, miten se olisi turvallisinta toteuttaa?
Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:
Näinhän se on, että parasta olisi poistaa jalonnuskohdan alapuolinen oksa pienenä. Mutta kun vahinko on jo tapahtunut, ei tilanne pienellä leikkauksella korjaannu. Jos oksaa ei poisteta kokonaan, se kasvaa aina vain paksummaksi ja vie voimaa latvuksen kasvulta. Kun oksa sitten lopulta poistetaan, leikkaushaavasta tulee suuri eikä latvus ole päässyt kasvamaan voimakaskasvuisen villiverson vuoksi kunnolla lajityypilliseen muotoonsa.
Kirsikkapuiden oikeasta ajankohdasta käydään polemiikkia, mutta suosituksemme on poistaa oksa heinäkuussa. Silloin nestevirtaukset puussa ovat rauhoittuneet mutta kesää on vielä jäljellä niin paljon, että leikkaushaava ehtii kuivua ja alustavasti umpeutua ennen syksyn kosteiden säiden ja taudinaiheuttajaitiöiden runsastumisen aikaa.
Oksa on nyt suhteessa latvukseen aika iso, joten kyllähän leikkaamisessa on kirsikkapuulle riskinsä. Mutta jos sitä ei leikata, perusrungosta kasvava laji valtaa puun eikä latvuksen lajike pysty kilpailemaan sen kanssa. Riippuu sitten perusrungon lajista, millainen latvuksesta kasvaa. On siis valittava kahdesta epäideaalista vaihtoehdosta.
Pystyoksan tyvellä, aivan rungon vieressä, on ns. oksankaulus. Sopiva leikkauskohta on aivan sen yläpuolella. Näin itse runko ei vahingoitu, mutta varsinaista oksantynkääkään ei jää, pieni nipukka vain. Käytä teräviä työvälineitä, jotta leikkaupinnasta tulee siisti eikä kuori repeydy. Jatkossa rungosta mahdollisesti kasvavat versot luonnollisesti poistetaan pieninä, heti niiden ilmaannuttua.


Onko sinulla kysyttävää?
Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.
Hyödynnä myös kasvikortistoa
Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.
Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!













