Asiantuntija vastaa: Mitä vanhalle suviruusulle pitäisi tehdä, jotta kukinta säilyy runsaana?

Hyvin hoidettu ruusu voi ilahduttaa näyttävällä kukinnallaan vuosikymmenten ajan. Säännöllinen hoito ja oikea leikkaustapa auttavat pensasta pysymään elinvoimaisena ja kauniina. (Kuva: Pixabay)
Minulla on ollut vuosien ajan kukkinut kaunis, vaaleanpunaisin kukin kukkiva ruusu (suviruusu?). Mitä minun pitäisi jatkossa tehdä, mahdollisesti leikatakin, että saisin nauttia jatkossakin sen kauneudesta? Onko se pensasruusu vai mahdollisesti jonkun muun ryhmän kasvi. Olen poistanut pensaasta vain kuivahtaneet oksat, lannoittanut ja poistanut kuihtuneet kukat.
Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:
Suviruusu (Rosa Spinosissima-Ryhmä ’Poppius’) on pensasruusu ja kuuluu tarhapimpinellaruusuihin. Se on samantyylinen kuin perinteinen, kerrannaiskukkainen juhannusruusumme.
Suviruusu kukkii edellisvuonna kasvaneisiin versoihin, joten sitä nuorennetaan mieluummin harventamalla oksia vanhimmasta päästä kuin alas leikkaamalla. Poistettavat oksat leikataan mahdollisimman alhaalta maata myöten varhain keväällä tai heti kukinnan jälkeen.
Tekemäsi hoitotoimet kuulostavat suviruusulle sopivilta. Se viihtyy runsasmultaisessa, ravinteikkaassa ja läpäisevässä maassa. Vuosittainen humuslisäys juuristoalueelle ylläpitää maan kasvukuntoa. Varsinkin kompostimulta on erinomainen vaihtoehto, sillä siinä on luontaisesti valmiina hyviä maamikrobeja ja muuta kasvien juuristoille tärkeää eliötoimintaa.
Pitkinä poutajaksoina suviruusu hyötyy silloin tällöin tehdystä syväkastelusta, joka kostuttaa koko juuristoalueen koko syvyydeltään. Kuivuudesta kärsiessään suviruusu saattaa kellastuttaa lehtiään ennenaikaisesti.
Suviruusulla on soikeat, punaruskeat kiulukat. Mikäli kiulukoita halutaan, kuihtuneita kukkia ei kannata poistaa.

Onko sinulla kysyttävää?
Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.
Hyödynnä myös kasvikortistoa
Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.
Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!













