Mikä kasvi sopii parhaiten pitkään ja loivaan rinnealueeseen? Asiantuntija vastaa
Mitä voisi istuttaa melko loivaan, mutta pitkään rinteeseen. Rinne kuuluu tonttiimme, mutta näkyy enemmän naapurin pihalle. Tonttimme on siis naapuria korkeammalla. Nyt rinteessä on keskivaiheilla jotenkin metsäisempää pohjaa, jossa kasvaa vähän kaikenlaista (mm. myös leskenlehteä ja horsmaa ym, sekä männyn alkuja ja yksi iso mänty.)Toisessa päädyssä rinnettä kasvaa runsaasti horsmaa, jotka meinaavat levitä meidänkin pihaan. Horsmat olemme pitäneet peitettynä tummalla muovilla jo yhden kauden ajan, jotta eivät kasvaisi. Toinen pääty rinteestä on vielä melko niukka kasvustoltaan. Haluaisin rinteeseen helposti hallittavan ja edullisen ratkaisun, jossa ei tarvitsisi kykkiä rikkaruohojen perässä. Mietin mm. maksaruohoa, niittyä tai jotain rinteeseen sopivaa maa-alaa peittävää pensasta? Millaisia pohjatöitä tulisi nuin vaihtelevaan pohjaan tehdä ennen istutusta? Asum. e Rovanienen korkeudella.