• Etusivu
  • Kasvillisuus

Asiantuntija vastaa: Miten saada tonttien välinen rinne helppohoitoiseksi ja siistiksi?

Tiina PainokallioKaupallinen yhteistyöPuutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen Oy
Julkaistu 08.06.20263 min
rinnetontti

Rinnealueen kasvillisuus kannattaa valita kasvupaikan olosuhteiden ja hoitotarpeen mukaan. Oikeilla kasvivalinnoilla voidaan vähentää rikkaruohojen leviämistä ja helpottaa alueen ylläpitoa vuosiksi eteenpäin. (Kuva: Envato)

Mitä voisi istuttaa melko loivaan, mutta pitkään rinteeseen. Rinne kuuluu tonttiimme, mutta näkyy enemmän naapurin pihalle. Tonttimme on siis naapuria korkeammalla. Nyt rinteessä on keskivaiheilla jotenkin metsäisempää pohjaa, jossa kasvaa vähän kaikenlaista (mm. myös leskenlehteä ja horsmaa ym, sekä männyn alkuja ja yksi iso mänty.)Toisessa päädyssä rinnettä kasvaa runsaasti horsmaa, jotka meinaavat levitä meidänkin pihaan. Horsmat olemme pitäneet peitettynä tummalla muovilla jo yhden kauden ajan, jotta eivät kasvaisi. Toinen pääty rinteestä on vielä melko niukka kasvustoltaan. Haluaisin rinteeseen helposti hallittavan ja edullisen ratkaisun, jossa ei tarvitsisi kykkiä rikkaruohojen perässä. Mietin mm. maksaruohoa, niittyä tai jotain rinteeseen sopivaa maa-alaa peittävää pensasta? Millaisia pohjatöitä tulisi nuin vaihtelevaan pohjaan tehdä ennen istutusta? Asum. e Rovanienen korkeudella.

Puutarhamyymälä Muhevaisen vastaus:

Maitohorsma on pioneerikasvi, joka leviää voimakkaasti avoimilla paikoilla vahvan juurakkonsa avulla ja siementämällä, mutta toisaalta myös taantuu, kun muu kasvillisuus ottaa alaa ja puut alkavat varjostaa. Voi olla, että maksaruohot eivät pysty kilpailemaan horsman kasvuvoiman kanssa, joten niiden istuttaminen edellyttänee syvälle menevää maan vaihtoa.

Rinteeseen voi toki istuttaa erilaisista pensaista koostuvia ryhmiä, kuten helppohoitoisia koivu- ja norjanangervoja (Spiraea), peittopajuja (Salix myrtilloides x repens ’Tuhkimo’, aiemmin S. aurora), taikinamarjoja (Ribes). Pensaat kannattaa istuttaa yhtenäisiksi ryhmiksi ja sekin edellyttää maapohjan puhdistamista rikkakasveista ja maanparannusta, kuten suuret määrät uutta, ravinteikasta multaa. Jos alueelle jätetään istuttamattomia kohtia, ne täyttyvät rikkakasveista ja ovat työläitä poistaa, ellei niitä saa pidettyä kurissa esimerkiksi nurmikon leikkuulla tai niitolla.

Edullisinta ja pitkän päälle helppohoitoisinta olisi antaa luonnon jatkaa valitsemallaan tiellä, mutta auttaa sitä vähän. Rinteeseen voisi istuttaa joitakin lehtipuita, joita alueella luonnostaankin kasvaa, esimerkiksi koivuja ja pihlajia. Kasvaessaan ne tuovat kerroksellisuutta ja kaunistavat teidänkin näkymiä rinteeseen päin. Puut muuttavat niittykasvillisuutta pikku hiljaa ja horsma väistyy itsekseenkin, kun olot eivät ole sille enää suotuisat. Toki muutos ottaa oman aikansa.Rinteeseen kannattaa jättää kasvamaan myös niitä männyn alkuja, sillä mänty on oivallinen, harvahkoa varjostusta tuova puu, joka luultavasti edistää läsnäolollaan monien niittylajien paikalle saapumista ja muokkaa maanpeitekasvillisuutta horsmasta muihin lajeihin. 

Ruohovartinen maanpeitekasvillisuus kannattaa niittää loppukesällä, kun kukkivien lajien siemenet ovat kypsiä. Niitto on tärkein hoitotoimenpide, joka edistää monilajisen niityn (tai kedon, jos paikka on kuiva) muodostumista. Niittojätteen annetaan kuivahtaa muutamia päiviä paikoillaan, jotta kukkivien lajien siemenet putoavat maahan. Vasta sen jälkeen kerätään korret ja heinät pois. Jos ne jätetään paikoilleen, ne rehevöittävät kasvualustaa, jolloin kasvillisuus jälleen muuttuu.

Voimakkaasti leviävät lajit tai liiat puiden siementaimet on syytä kitkeä vuosittain. Kun niitty pääsee tasapainoon, sen hoito helpottuu.

Lue tästä lisää niityn perustamisesta ja hoidosta

Puutarhamyymälä Muhevaisen banneri
https://muhevainen.fi/

Onko sinulla kysyttävää?

Puutarhanhoitoon ja pihakasveihin liittyvissä kysymyksissä sinua palvelee alan asiantuntija Puutarhamyymälä Muhevainen Oy. Muistathan, että yksi kysymys per kysyjä.

Kysy uusi kysymys>>

Hyödynnä myös kasvikortistoa

Kasvikortistosta löytyy tietoa jo yli 1 400 Suomessa menestyvästä kasvista; pihan ja puutarhan kasveista, luonnonkasveista sekä myös huonekasveista. Kortilta löytyy kasvin suomalaisen, ruotsalaisen sekä tieteellisen nimen lisäksi runsaasti tietoa, kuvia ja ohjeita kyseisestä kasvista.

Puutarha.netin Kasvikortisto onkin mainio apuväline pihan suunnittelussa, kasvien tunnistamisessa ja valinnassa – sekä hoidontarpeen määrittelyssä!

Kasvikortisto banneri
https://puutarha.net/kasvikortisto/
Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
asuminen
kasvit
pihatyöt
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Tietoa kasvilajeista ja niiden kasvupaikkavaatimuksista
Kasvillisuus
Tietoa kasvilajeista ja niiden kasvupaikkavaatimuksista

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton