Suppilovahvero – tunnistaminen, kasvupaikka ja käyttö

Suppilovahvero on yleinen ja runsassatoinen Etelä- ja Keski-Suomessa. Paras satokausi alkaa yleensä syys–lokakuussa ilmojen viilennyttyä, ja sieniä voi löytää aina lumentuloon saakka. Suppilovahvero kestää myös syksyn pakkasia.

Suppilovahvero (Cantharellus tubaeformis) on pienikokoinen, suppilo- tai torvimainen sieni. Sen ohutmaltoinen lakki on tavallisesti muutaman sentin levyinen ja väriltään vaihtelevan harmaanruskea. Lakin keskellä on selvä syvennys, joka jatkuu onttoon jalkaan. Lakin pinta on kuiva ja lähes sileä tai hieman pikkusuomuinen.

Lakin alapinnalla on harvakseltaan harmaita tai kellertäviä paksuja poimuja, jotka jatkuvat jalkaa pitkin alaspäin. Jalka on pitkä, hoikka ja ontto, ja sen väri vaihtelee kirkkaankeltaisesta kellanruskeaan. Malto on vaaleaa ja jalassa hieman sitkeää.

Suppilovahveron voi sekoittaa kosteikkovahveroon (Cantharellus lutescens), joka on myös hyvä ruokasieni. Kosteikkovahveron lakin alapinta on sileähkö tai vain matalasti poimuinen ja jalka oranssinkeltainen. Se viihtyy suppilovahveroa rehevämmillä ja kosteammilla kasvupaikoilla.

Suppilovahvero ei vaadi esikäsittelyä, vaan sen voi kypsentää suoraan ruoaksi. Se sopii esimerkiksi kastikkeisiin, keittoihin, muhennoksiin ja piirakoihin. Puhdista sienet roskista ja halkaise tarvittaessa ontto jalka ja lakin suppilo, jotta niiden sisään jääneet roskat saa poistettua.

Ohutmaltoinen suppilovahvero sopii erityisen hyvin kuivattavaksi. Kuivatut sienet voidaan käyttää ruoanlaitossa liotettuina tai hienontaa sienijauheeksi mausteeksi. Suppilovahveroita voi myös pakastaa tai marinoida. Pakastettavista sienistä voidaan haihduttaa ensin ylimääräinen neste pannulla.

Tiesitkö? Suppilovahvero sisältää runsaasti D-vitamiinia. Finelin mukaan kokoon keitetyssä suppilovahverossa on D-vitamiinia noin 20 µg/100 g.