• Etusivu
• Kasvillisuus

Kantojen ja kasvien harmonia – luo kiehtova kantopuutarha

Tuuli JärvinenKaupallinen yhteistyöPuutarhamyymälä Muhevainen Oy logoPuutarhamyymälä Muhevainen Oy
Päivitetty 17.09.2025
muok_kannossa-keijun-koti-iSt-622280412

Lasten leikeissä kannot vievät taikamaailmaan.

Kantopuutarha on puutarhatyyli, jossa nimensä mukaisesti kasvillisuuden joukossa on kantoja, puupöllejä ja eri ikäisiä kuolleita puun osia, oksia tai risuaitoja. Kannot ja muu puuaines järjestellään oman maun mukaan ja istutetaan niiden oheen ja päälle muita paikan kasvuolosuhteissa menestyviä kasveja. Kokonaisuuteen halutaan runsaasti yksityiskohtia ja kiinnostavaa katseltavaa.

Kantopuutarha perustetaan yleensä puutarhan varjoisaan ja kosteaan osaan, jossa lahoaminen edistyy hyvin. Usein kantopuutarha sijoittuu metsäpuutarhan yhteyteen, sillä samantyylisissä oloissa viihtyvät myös metsäpuutarhan kasvit.

Mitä suurimmassa määrin kantopuutarha on myös lahopuutarha. Kannot ja maapuut hajoavat ajan myötä ja tarjoavat samalla mahdollisuuden uudistaa kasvikokoelmaa antamalla tietyn syklin puutarhan kehitykselle.

Samalla se tarjoaa elinympäristön lukemattomille luonnon monimuotoisuutta lisääville hyönteisille, lahottajille, maata muokkaaville selkärangattomille ja hyödyllisille maabakteereille. Siellä sienirihmastot kukoistavat ja tarjoavat puiden juuristoille kasvua lisääviä ravinteita. Sieltä löytyy suojapaikkoja linnuille ja talvehtimispaikkoja pölyttäjille. Lahopuussa viihtyvät aivan eri eliöstö kuin muualla puutarhassa, joten se tuo monilukuista ja toisenlaista elonkirjoa rikastuttamaan puutarhaa.

Kuollut puuaines ei olekaan kuollutta vaan kuhisee elämää ja suojapaikkoja hyönteisille.

Kuollut puuaines ei olekaan kuollutta vaan kuhisee elämää ja suojapaikkoja hyönteisille.

Yksikin juurakko esimerkiksi havukasviryhmässä voi olla alku kantopuutarhalle.

Yksikin juurakko esimerkiksi havukasviryhmässä voi olla alku kantopuutarhalle.

Kantopuutarhan ei tarvitse olla suuri. Se voi olla vaikka neliön kokoinen ja yhdellä karahkallakin voi aloittaa. Lahoava puu ikääntyy kauniisti, joten se voi olla kiinnostava yksityiskohta muuten hoidetussa puutarhassa.

Kantopuutarha voi olla myös taiteellisesti järjestetty osa puutarhaa, jossa kasvit ja lahopuu vuorottelevat harkitusti. Se voi olla rytöpuutarha, luonnontilaan jätetty pihan osa, jossa on huolettomasti koottuja risukasoja tai pöllipinoja, jotka saavat rauhassa maatua ja rikastaa elonkirjoa.

Kantopuutarhan perustaminen

Valitse käytettävä puumateriaali. Se voi olla myös tuoretta, sillä se vanhenee kauniisti ikääntyessään. Hyvää lahopuumateriaalia ovat rungot ja tukit, suuret kaarnanpalat, tukevat oksankarahkat jne.

• Asettele puuainekset erikseen tai yhteen kiinnitettyinä. Niistä voi muodostaa kaarevia ”muureja” polkua rajaamaan tai ottaa ainekset osaksi lasten leikkejä tonttumajoineen.
• Puhdista ylös nostetut kannot juurineen harjaamalla pois kaikki maa-aines.
• Asettele kannot valitulle alueelle kyljelleen tai ylösalaisin, jolloin itse juuret saavat visuaalisen pääosan. Kannot voi asetella myös juuret alaspäin.
• Ankkuroi painavat, pystyyn asennettavat puunosat tukevasti maahan, jotta ne eivät aiheuta vaaraa kaatumalla.

Havainnekuvaan on lisätty piirroksin kantoja ja saniaisia antamaan ideoita kantopuutarhalle, joka perustetaan olemassa olevalle istutusalueelle.

Havainnekuvaan on lisätty piirroksin kantoja ja saniaisia antamaan ideoita kantopuutarhalle, joka perustetaan olemassa olevalle istutusalueelle.

Kun kannot, tukit ja muu puuaines on aseteltu omaa silmää miellyttäväksi kokonaisuudeksi, on aika istuttaa kasvit tai täydentää jo olemassa olevia istutuksia. Valitse kasvit valitun paikan olosuhteiden mukaan. Varjon kasvit siimekseen ja valon kasvit aurinkoon.

Osaksi kantopuutarhaa tai sen taustalle sopivat loistavasti alppiruusut, erilaiset havupensaat, japaninkelloterttu, leukotit ja miksei jopa magnolia, atsaleat, pensasmustikat, mikäli paikka ei ole täysin varjossa.

Istuta kasvupaikalle sopivia perennoja kaikkiin mahdollisiin kannonkoloihin ja juurten väleihin, mihin on mahdollista saada kasvualustaa ainakin n. 20 cm. Varjoisilla paikoilla niissä viihtyvät esimerkiksi monet saniaiskasvit, kuten raunioiset ja imarteet.

Kanto ylösalaisin tuo eksotiikkaa kantopuutarhaan.

Kanto ylösalaisin tuo eksotiikkaa kantopuutarhaan.

Sammal on olennainen osa metsäistä kanto- tai lahopuutarhaa.

Sammal on olennainen osa metsäistä kanto- tai lahopuutarhaa.

Paahteisessa paikassa kannot ympäröidään oloihin sopivilla kasveilla, kuten tässä mehitähdillä.

Paahteisessa paikassa kannot ympäröidään oloihin sopivilla kasveilla, kuten tässä mehitähdillä.
Huomio

Huomio

Taustaa

Kantopuutarha sai alkunsa Isossa Britanniassa jo 1800-luvun puolessa välissä, jolloin ihannoitiin luonnon kauneutta. Kun samoihin aikoihin saniaiset olivat muotikasveja ja niiden todettiin menestyvän erinomaisesti kantopuutarhoissa, olivat kantopuutarhat ja saniaiset erottamaton parivaljakko.

Puuaines on kaunista kaikissa ikävaiheissaan. Lahopuunakin ne vanhenevat kauniisti ja kukin omalla talvallaan. Varjoisassa ja kosteassa paikassa maatuminen on nopeampaa, kun taas auringossa puuaines kuivuu ja ahavoituu. Silti siinäkin lahoaminen edistyy. Lahontaan vaikuttavat myös puulajin kovuus ja koko.

Kannon voi jättää puun kaadon jälkeen paikoilleen osaksi pihan ilmettä.

Kannon voi jättää puun kaadon jälkeen paikoilleen osaksi pihan ilmettä.

Kantopuutarhan hyödyt

Kantopuutarha tuo kuollutta ja hajoavaa puuainesta puutarhoihin, sillä lahopuussa elävät ja viihtyvät toisenlaiset lajit kuin elävissä kasveissa. Pieneliöt, sienet ja bakteerikanta ovat erilaisia ja rikastuttavat siksi puutarhan elonkirjoa. Monimuotoisuus auttaa puutarhaa vastustamaan esimerkiksi tuholaisten hyökkäyksiä, jos pihapiirissä viihtyvät petohyönteiset ja linnut, jotka käyttävät tuholaisia omaksi tai poikastensa ravinnokseen.

Meille ihmisille puutarhapuuhastelu auttaa tutkitusti palautumaan stressistä ja parantaa mielialaa. Jos mukaan saa lapset rakentamaan keijun tai tontun majoja kantoihin, saavat hekin vastustuskyvyn kannalta tärkeää mikrobialtistusta ja raikasta ulkoilmaa.

Hyönteisten kerrostaloasumista.

Hyönteisten kerrostaloasumista.

Älä unohda varhaisia sipulikukkia. Ne saavat varjopuutarhassakin usein riittävästi valoa, kun puiden lehdet eivät vielä ole täysikokoisia.

Älä unohda varhaisia sipulikukkia. Ne saavat varjopuutarhassakin usein riittävästi valoa, kun puiden lehdet eivät vielä ole täysikokoisia.
Ohje

Ohje

Kasveja varjoisaan kantopuutarhaan

Saniaiset:

• Tarha-adiantum, Adiantum pedatum
• Hirvenkieli, Asplenium scolopendrium
• Tummaraunioinen, Asplenium trichomanes
• Hiirenportaat, Athyrium
• Etelänkampasaniainen, Blechnum penna-marina
• Alvejuuret, Dryopteris
• Metsäimarre, Gymnocarpium dryopteris
• Helmisaniainen, Onoclea sensibilis
• Kotkansiipi, Matteuccia struthiopteris
• Kallioimarre, Polypodium vulgare
• Japanin mahoniasaniainen, Cyrtomium fortunei
• Härkylät, Polystichum
• Nevaimarre, Thelypteris palustris

Maanpeittoperennat:

• Valkovuokot, Anemone nemorosa
• Hämyvuokot, Anemone nemorosa f. caerulea
• Taponlehti, Asarum europaeum
• Alaskankleitonia, Claytonia sibirica
• Kanadanruohokanukka, Cornus canadensis
• Varjohiipat, Epimedium
• Tuoksumatara, Galium odoratum
• Sinivuokko, Hepatica nobilis
• Hopeatäpläpeipit, Lamium maculatum
• Kevätkaihonkukka, Omphalodes verna
• Varjoyrtti, Pachysandra terminalis
• Imikät, Pulmonaria
• Hunturikko, Saxifraga cuneifolia
• Varjorikko, Saxifraga umbrosa
• Posliinirikko, Saxifraga x urbium
• Metsäalppikello, Soldanella montana
• Rönsytiarella, Tiarella cordifolia
• Perhosorvokki, Viola sororia
• Metsäorvokki, Viola riviniana
• Rönsyansikka, Waldsteinia ternata

Muita perennoja:

• Jaloangervot, Astilbe
• Kilpiangervo, Astilboides tabularis
• Rotkolemmikit, Brunnera macrophylla
• Kielo, Convallaria majalis
• Maariankämmekkä, Dactylorhiza maculata
• Mesiangervo, Filipendula ulmaria
• Jouluruusut, Helleborus
• Kuunliljat, Hosta
• Käenkaali, Oxalis acetosella
• Valeangervot, Rodgersia
• Ängelmät, Thalictrum
• Kolmilehdet, Trillium

Heinät:

• Japaninsarat, Carex morrovii
• Isänvarjosara, Carex siderostica
• Hakoneheinä, Hakonechloa

Teksti: Muhevainen Oy, Tuuli Järvinen ja Marja Kärki

Kuvat: iStock ja Muhevainen

Puutarhamyymälä Muhevainen Oy
Kasvillisuus
kasvualusta
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen Rakentaja.fi-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Mikä avuksi, kun piha on rikkakasvien tai sammaleen valtaama?
Mikä avuksi, kun piha on rikkakasvien tai sammaleen valtaama?

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton