6x4qhmc3
Tuija-aita ruskettuu yhdeltä alueelta
Hei!
Meillä on jo vahna tuija-aita ja muutimme taloon 3 vuotta sitten. Joka vuosi yhdestä kohtaa aitaa ruskettuu tuija tai toinen tuijan kahdesta rungosta. Olen kokeillut suihkuttaa Havupuubalsamia, kastelua sekä tänä keväänä laitoin kyseiseen kohtaan uutta tuijamultaa. Nyt kuitenkin taas on yksi alkanut ruskettumaan. Ilmasin varovasti maata kyseisen ongelma alueen kohdalta.
Valkolakkisia sieniä tulee lähelle kohtaa syksyisin.
Myyrän reikiä ei ole ainakaan enää näkynyt hetkeen. Mielestäni saattoi olla jotain reikiä 3 vuotta sitten.
Miten etenisin asiassa?

7.8.2026 klo 6:20
Tämä on asiantuntijan vastaus.
Hei
Timanttituijat ovat herkkähipiäisiä havupuita ja voivat reagoida monenlaisiin olosuhteisiin ruskettamalla aidasta yksittäisiä puita tai osia niistä sieltä täältä.
Syinä voivat olla pistemäiset erot syvemmällä kasvualustassa esimerkiksi perusmaan läpäisevyydessä. Maassa voi olla vaikkapa yksittäinen suurehko kivi, johon juuret ovat nyt ulottuneet tai läheisten muiden puiden juuret, jotka häiritsevät timanttituijan juuria. Myös tiheä istutus itse aidassa voi tehdä ahtautta juuristoon. Joskus harvoin syynä on sienitauti, mutta yleisemmin kuitenkin jonkin muu olosuhdesyy.
Talvella tapahtunut juuristovaurio voi myös olla syynä. Silloinkin vaurion alkuperä voi olla pistemäisessä olosuhteessa, esimerkiksi vaurioituneen puun kohdalla muita kohtia läpäisevämpi maa on saattanut edellisenä kasvukautena aiheuttaa kuivuutta, jonka aiheuttama vaurio näkyy vasta seuraavalla kasvukaudella. Kaikille havupuille on tyypillistä, että vaurio on silmin nähtävissä vasta paljon myöhemmin kuin se on tapahtunut.
Läheskään aina ruskettumisen syytä ei voi varmasti tietää, koska sellaista ei ilmiselvänä ole näkyvissä.
Kovin paljoa ei siis ole tehtävissä. Aita näyttää kuitenkin yleisilmeeltään hyväkuntoiselta ja sen kasvukunnosta kannattaa huolehtia jatkossakin. Koska maa painuu ajan saatossa, uutta multaa on hyvä silloin tällöin lisätä ohuehkoina kerroksina, sillä puut eivät pidä siitä, että niiden runko jää tyveltä maan alle. Kastelu voi olla paikallaan pitkinä kuivina kausina. Kun kastellaan, annetaan kerralla niin paljon vettä, että maa kostuu koko juuriston alueelta ja pintaa syvemmältä. Kastelua ei siis pidä kohdistaa pelkästään puiden tyvelle, vaan laajemmalle. Erityisesti syyskesän ja syksyn kosteuden riittävyyteen kannattaa panostaa, jotta kasvien nestetasapaino on kunnossa talven tullen. Silloin ne kestävät talven parhaiten.
Kuolleet tai kuolevat tuijat kannattaa poistaa maata myöten. Osittain vaurioituneista puista poistetaan vain vioittuneet osat ja jäädään seuraamaan, miten jäljelle jäävä osa selviytyy. Rinnalla kasvavat yksilöt peittävät tyhjän aukon aikanaan. Täydennysistutuksien tekeminen varmasti houkuttaa, mutta ne eivät kovinkaan usein menesty. Nuori, vasta istutettu yksilö ei pysty kilpailemaan rinnalla kasvavien, paikoilleen vakiintuneiden kasvien kanssa. Lisäksi on vaarana, että uuden taimen tarvitsema kasvualustan muokkaaminen vaurioittaa viereistenkin tuijien juuria.
Terveisin Muhevaisen tiimi
10.8.2026 klo 12:48



















