k8mmdxvq
Halkeama koristekirsikan rungossa
Hei, meillä on pihassa neljä koristekirsikkaa, jotka istutettiin 2020. Oli viideskin, mutta se kuoli toissa kesäkesänä. Nyt huomasimme, että yhden puun lehdet muuttavat väriä ja saavat jo syysvärin ja alkavat putoilla. Kun tarkastelimme puuta lähempää, huomasimme rungossa syvän halkeaman. Voiko enää tehdä mitään ja puu on menetetty? Ilmeisesti halkeama olisi pitänyt havaita jo enemmin, jotta puun voisi pelastaa. Miten voimme estää, ettei muille puille käy samoin? Olemme elokuussa antaneet kasveille typetöntä syyslannoitetta. Kasvupaikka on puoliaurinkoinen rinne.
Terveisin Tiina Blomqvist

21.8.2026 klo 6:03
Tämä on asiantuntijan vastaus.
Hei
Kirsikkapuut voivat reagoida kuoren halkeamin monenlaisiin asioihin, joista ehkä yleisin on pakkasvaurio. Talvella auringon puolella tumma runko lämpiää reippaasti ja toisella puolella varjossa rungon lämpötila voi olla selvästi pakkasen puolella. Toinen vaaran paikka on varhain kevään korvalla, kun nestevirtaukset puussa käynnistyvät. Jos päivällä onkin lämmintä, voi yöllä olla paljon pakkasta. Molemmissa tapauksissa halkeamat syntyvät nopeista lämpötilojen vaiheluista.
Rungon lämpötiloja voi tasata käärimällä rungot ja ehkä isoimmat oksantyvet talveksi vaaleaan hallaharsoon. Vaalea väri hillitsee lämmönnousua rungossa.
Toinen syy voi olla runsastyppinen kasvualusta. Jos puille annetaan voimakkaasti kasvua kiihdyttävää typpilannosta keväällä ja/tai kesällä, voi seurauksena olla rungon halkeamia. Koristekirsikat eivät yleensä tarvitse säännöllistä kevätlannoitetta, mutta jos sitä annetaan, sopiva valinta voisivat olla marjakasveille tarkoitetut lannoitteet. Syyslannos, jota olettekin puille antaneet, on sen sijaan hyvinkin suositeltavaa, mieluiten elokuun alkupuolella annettuna. Syyslannoite on typetöntä ja valmistelee puuta talveen sekä edistää kukkasilmujen kehittymistä.
Mikäli syystä tai toisesta joudutaan leikkaamaan vanhoja ja suuria oksia, voi kirsikkapuu reagoida runkovaurioin. Normaalisti koristekirsikoita ei juurikaan tarvitse leikata. Lähinnä kuivat tai vaurioituneet oksat poistetaan ja toisiaan hankaavat tai väärään suuntaan puun sisälle kasvavat oksat poistetaan mahdollisimman pieninä. Mitä pohjoisemmassa kirsikkapuu kasvaa, sitä herkempi se on leikkauksien aiheuttamille vaivoille.
Epäsuotuisa kasvupaikka tai syvälle tehty istutus voivat myös johtaa runkovaurioon. Kirsikkapuu istutetaan siten, että juurenniska jää samalle tasalle maan pinnan kanssa. Juurenniska on se kohta, jossa runko muuttuu juuriksi.
Pitkään märkänä pysyvä kasvualusta voi myös olla runkovaurioiden syynä. Rinteeseen istutetut puut eivät varmaankaan tästä kärsi, ellei maan laatu sitten ole niin savista, että se siinäkin pystyy pidättämään pitkäaikaisesti liiallista kosteutta. Tiukka savi kasvualustana on myös kylmää, joten talven vauriot ovat sellaisessa kasvupaikassa mahdollisia.
Pienet runkovauriot puut kykenevät yleensä itsekin korjaamaan. Irronnutta kuorta voi varovasti poistaa ja puhdistaa terävällä veitsellä rosoista, jotta puun on helpompi arpeuttaa haava. Mutta kun vaurio on noin hankalassa paikassa suuressa oksanhaarassa, ei sille oikein mitään voi tehdä. Puu voi haavasta huolimatta elää vuosia ja toipuakin. Haava on kuitenkin suuri ja siitä on voinut päästä puuhun taudinaiheuttajia, jotka saattavat jatkossa heikentää puuta.
Lue lisää Muhevaisen sivustolta kirsikkapuiden hoidosta ja ongelmien selättämisestä.
Terveisin Muhevaisen tiimi
24.8.2026 klo 17:45
Iso kiitos perusteellisesta vastauksesta. Toivotaan parasta ja seurataan puita tarkemmin. Kokeillaan hallaharsoa ensi talvena.
Hyvää syksyä t. Tiina
28.8.2026 klo 18:14



















