Valamonruusu ja koristeheinät

Harvalla kasvilla on yhtä loistavan punaiset kukat kuin valamonruusulla. Kirkkaankeltaiset heteet erottuvat hyvin teriön keskellä. Kukat ovat yleensä 6–7 cm leveitä ja lähes yksinkertaisia. Ne kehittyvät edellisenä kesänä kasvaneisiin versoihin. Päärynänmuotoisia, vihreitä kiulukoita muodostuu paljon, mutta harvoin ne ehtivät kypsyä punaisiksi.

Pystyhaaraisesta pensaasta tulee 150–200 cm korkea. Edellisen kesän versot ovat vihreitä tai ruskehtavia. Kukkivissa haaroissa on vähän piikkejä, mikä tekee valamonruususta miellyttävän hoitaa. Heleänvihreät lehdet eivät ole erityisen alttiita härmälle. Pensas leviää hyvin, sillä juurivesoja muodostuu runsaasti.

Kokonaan keltalehtinen kultatesma on pieni, kestäväksi osoittautunut lajike varjoon. Yleisin koriste-heinämme viiruhelpileviää edellisistä poiketen niin voimakkaasti, että sen juuristo kannattaa rajata.

Maanpeittäjiksi tarvitaan matalahkoja, nopeasti leviäviä lajeja, kuten nuokkuhelmikkä, lehtotesma, mäkilehtoluste sekä ainavihannat, varjossa viihtyvät puistonurmikka ja isopiippo. Myös talvehtivalehtiset mättäitä muodostavat nurmi- ja metsälauha soveltuvat maanpeittäjiksi, sillä ne siementävät voimakkaasti.

Pienet heinät ovat tavallisesti mätästäviä. Nadat ja siniheinä muodostavat puolipallomaisia lehtituppaita ja leviävät hillitysti. Paahteessa viihtyvä sininata talvehtii lumen suojassa hyvin läpäisevässä maassa. Natojen vanhat mättää jaetaan noin viiden vuoden välein, kun ne ruskistuvat keskeltä. Vihreälehtinen karhunnata voi paremmin kevyessä varjossa. Luonnonvarainen, himmeänvihreä lampaannata on kestävä vaihtoehto edellä mainituille nadoille. Siniheinällä on korkea, suppilomainen mätäs ja lehdistön ylle kohoava kapea röyhykukinto. Laji on yksi upeimmista luonnonvaraisista heinistämme.

Suuria koristeheiniä kaipaava voi istuttaa koristekastikkaa, mammuttiheinää ja rantavehnää. Koristekastikka leviää hillitysti, ja tunnetuin lajike ’Karl Foerster’ näyttää talvehtivan hyvin Suomessa. Lajikkeella on pysty mätäs, josta sulkamaiset kukinnot kohoavat. Mammuttiheinä on komeimmillaan syksyllä suihkulähdettä muistuttavien kukintojen tultua hopeisiksi. Mammuttiheinän tiedetään talvehtivan ainakin Etelä-Suomessa. Se leviää voimakkaasti juurirönsyillä, kuten myös meillä luonnonvarainen rantavehnä, jonka upean siniset, leveähköt lehdet kehittyvät kauneimmiksi paahteessa.