Villivadelman matka puutarhaan
– näin metsämarjasta tuli rakastettu puutarhakasvi
Vadelmien poimiminen on kuulunut suomalaiseen kesään sukupolvien ajan. Villivadelmasta alkunsa saanut marjakasvi on säilyttänyt herkullisen arominsa, vaikka lajikkeet ovat vuosien saatossa kehittyneet entistä satoisammiksi ja helpommiksi viljellä.
Villivadelman aromikkaita marjoja ihmiset ovat varmasti rakastaneet vuosituhansia, jo paljon ennen kuin puutarhalajikkeet syntyivät ja siirtyivät puutarhoihimme. Villin vadelman satoisuus ja herkullinen maku saavat veden kielelle jo pelkästä ajatuksesta.
Tiheä, ryteikkömäinen kasvusto ja terävät piikit ovat vadelman tehokas torjuntastrategia ei-toivottuja herkuttelijoita, kuten meitä ihmisiä vastaan. Meistähän ei ole vadelman menestymiselle mitään hyötyä. Mutta pikkunisäkkäille ja -linnuille tiivis kasvusto voi olla mitä mainioin suojapaikka ja yltäkylläinen ruokapöytä perheen perustamista silmällä pitäen.
Vadelmakasvustossa elelee monilukuinen hyönteislajisto, joka on mitä mainioin proteiinilähde pikkulinnuille ja niiden poikasille. Eikä vadelmalla ole mitään sitä vastaan, että linnut herkuttelevat sen punaposkisilla marjoilla, leviäväthän siemenet lintujen matkassa aina uusille sijoille. Winwin.
Vadelmien versot kasvavat kaksivuotisina. Napakat oksat kasvavat ensimmäisenä vuonna pituutta, mutta haarovat ja tuottavat satoa vasta seuraavana vuonna. Marjoneet versot kuolevat syksyllä, mutta juurakosta ponnistaa jo kesällä uusia ensimmäisen vuoden kasvuversoja. Tästä kaksitahtisuudesta seuraa pian läpipääsemätön ryteikkö, jossa on paljon sekä eläviä että kuolleita oksia.
Kesytyksen askeleita
Ei olekaan ihme, että vadelmakasvustoja siirrettiin jo varhain puutarhoihin, jossa niiden piikkipöheikköjä on helpompi hillitä. Puutarhassa satoa tuottaneet oksat voitiin poistaa jokaisesta pensaasta erikseen, jolloin uudet versot saivat tilaa kasvaa ja kypsyttivät helpommin poimittavaa satoa. Kun lajikkeita alettiin jalostaa, kasvustoa hoidettiin ja yhä edelleen hoidetaan aivan samaan tapaan poistamalla vanhat versot uusien oksien tieltä.
Villivadelmilla on jalostustyöstä huolimatta yhä yksi lyömätön etu puolellaan. Niiden makean voimakasta aromikkuutta ei ole onnistuttu aivan samanlaisena toistamaan puutarhavadelmissa. Kun marjan koko on jalostuksella saatu villimarjaan verrattuna kasvamaan jopa 3–5-kertaiseksi, on maussa jotain menetetty. Niinpä villivadelmilla on yhä edelleen vankka fanikunta, onhan se yksi satoisimmista ja maukkaimmista luonnonmarjoistamme.
Uusia vadelmalajikkeita kehitetään jatkuvasti. Jalostustyön keskiössä on tietenkin maku. Sitä voi puutarhavadelmissakin jo pitää herkullisena, vaikka sen intensiivisyys ei olekaan aivan villisisaruksen luokkaa.
Toinen tärkeä kehityskohde on marjojen käsiteltävyys. Marjojen pehmeä kuori on vadelman suutuntumalle tärkeä ominaisuus, jota ei haluta täysin poistaa. Ohut kuori katoaa hilloon eikä marjasta jää mehustettaessa paljon hukkaan. Pehmeäkuorisena se kuitenkin mehustuu helposti käsittelyssä jo ennenaikaisesti. Kotipuutarhassa se ei ehkä ole kynnyskysymys, mutta erityisesti teollinen tuotanto hyötyy käsittelyä paremmin kestävistä marjoista.
Ajoituksen mestareita
Vadelman menestysstrategiaan kuuluu kukinnan ajoitus. Se kukkii pitkään kesäkuussa, osin vielä heinäkuussa, eikä halla juuri satoa uhkaa. Pitkä kukinta-aika suojelee lajia myös muilta säiden vaihteluilta. Satoa saadaan, vaikka osaa kukinta- tai kypsymisajasta vaivaisivatkin pölyttäjien puute ja viileys, kuivuus tai rankkasateet.
Nupuissa voi kasvaa myös vattukärsäkkään toukka eikä sen asuttamasta nupusta kukkaa muodostu. Syysvadelmat ovat ratkaisseet tämän ongelman kukkimalla kesälajikkeita myöhemmin, jolloin kärsäkkäät eivät enää ole munintapuuhissa. Syysvadelmat kannattaa istuttaa puutarhan lämpimimmälle paikalle, jotta marjat ehtivät kypsyä. Ne ajelevat ikään kuin kaksilla rattailla, sillä
jos viileänä kesänä syysvadelmat eivät ehdi kypsyä, tuottavat samat versot kuitenkin uuden sadon keväällä. Näistä oksista poistetaan syksyllä vain sen verran, että raakileet saadaan kasvustosta pois.
Muita vierellä kulkijoita
Vadelmalla vierailevat vattukärsäkkään lisäksi monet muutkin pikkuvipeltäjät. Vadelman kukat ovat ulkonäöltään vaatimattomia, mutta sitäkin innokkaammin kimalaiset ja muut pölyttäjät ahkeroivat niissä pölytyspuuhissa. Vadelmalla pölytettävää riittää, sillä kukat ovat täynnä heteitä ja emejä. Pölyttäjät saavat työstään palkaksi mettä ja siitepölyä, mutta vadelmia hyödyntävät monet muutkin hyönteiset, jotka jättävät jälkensä kasvustoon tai marjoihin.
Esimerkiksi vattukuoriainen vahingoittaa kukkia ja nuppuja ja sen toukalle maistuvat marjat. Vattukuoriainen onkin monelle marjastajalle tuttu toukka, joka piilottelee marjan kukkapohjuksessa.
Puutarha- ja villivadelman elo naapuruksina ei aina ole kovin hedelmällistä, sillä villilajin vaivat siirtyvät helposti viljelmälle. Vadelman lehtikirvat mm. levittävät virustautia ja varsissa elävien tuholaisten tekemät haavaumat saattavat päästää taudinaiheuttajia, kuten versotautia, kasvustoon.
Jos mahdollista, villit vadelmat kannattaakin hävittää nurkilta ennen puutarhalajien istuttamista.
Vadelman viljelyssä on joitakin muitakin sudenkuoppia, mutta niistä monet voi selättää pienin toimin ja huolellisuudessa kasvupaikan valinnassa ja istutuksessa. Näistä nikseistä kerromme erillisessä oppaassa: Lue lajikkeiden valinnasta ja istutuksesta.
Makoisaa satoa
Makoisa ja runsas sato palkitsee vaivannäön, mutta muutamaa niksiä sadonkorjuussakin on hyvä noudattaa:
Varaudu poimimaan marjat heti, kun ne ovat kypsyneet. Silloin ne ovat maukkaimmillaan ja laadultaan kiinteimmillään. Vadelma on rakenteeltaan pehmeä ja ylikypsyy nopeasti, jolloin se myös putoaa vikkelästi maahan. Jos marja ei irtoa helposti kukkaperästä, se on vielä raaka ja kannattaa jättää kypsymään.
Marjat eivät kypsy kaikki samaan aikaan, sillä kukkiakin muodostuu pitkään. Tarkkaile kypsymistä ja varaudu poimimaan marjoja muutaman päivän välein. Ensimmäiset marjat voivat kypsyä, kun viimeiset kukat vasta houkuttelevat pölyttäjiä.
Kerää marjat hellin ottein ja laakeaan astiaan matalaksi kerrokseksi. Alimmat marjat mehustuvat helposti painon alla. Eihän se tosin haittaa, jos niistä on tarkoitus tehdä mehua tai hilloa. Miten sitten aiotkin käsitellä sadon, tee se pian, sillä itsekseen mehustuvat marjat alkavat käydä nopeasti.
Kuivata tai pakasta myös nuoria lehtiä. Niistä saat oivallista ja maukasta yrttiteetä tai -hauduketta. Mausta mieleisesi teelaatu vadelman marjoilla tai vadelmahillolla, jolloin saat maustettua teetä. Kun haudutat vadelman lehtiä yksin tai yhdessä muiden yrttien kanssa, saat hauduketta. Kokeilemalla löydät itsellesi mieluisan sekoituksen.
Pikkulapsien ja raskaana olevien on Ruokaviraston ohjeistuksen mukaan syytä välttää yrttihaudukkeita, koska niiden vaikutuksista ei ole tutkittua tietoa.
Kasvitieteellistä
Vadelmat (Rubus idaeus) kuuluvat Rubus-sukuun eli vatukoihin. Samaan sukuun kuuluvat mm.
- karhunvatukat Rubus Karhunvatukka-Ryhmä (R. fruticosus)
- tuoksuvatukka Rubus odoratus
- hilla eli lakka eli muurain Rubus chamaemorus
- lillukka Rubus saxatilis
- mesimarja Rubus arcticus
Teksti: Muhevainen Oy, Tuuli Järvinen
Kuvat: iStock
Sinua voisi kiinnostaa myös:
Luetuimmat
Uusimmat