• Etusivu
  • Kasvillisuus

Palsternakan kasvatus – pitkän kasvuajan juures palkitsee syksyllä

Tiina Painokallio
Päivitetty 21.09.20264 min
Palsternakka näyttää ihan porkkanalta

Palsternakan vaalea juuri muistuttaa muodoltaan porkkanaa, mutta maku on omanlaisensa. (Kuva: Pixabay)

Palsternakka on pitkän kasvuajan juures, joka on kulkenut pitkän tien luonnonkasvista viljellyksi hyötykasviksi. Vielä nykyäänkin sitä tapaa villinä Etelä-Euroopasta aina eteläisiin osiin Pohjolaa. Hyötykasvina palsternakkaa on käytetty vuosituhanten ajan niin lääkkeeksi kuin ruoaksikin. Keskiajalla palsternakalla oli vielä arvostettu asemansa, kunnes peruna ja porkkana sen syrjäyttivät.

Nimenä palsternakka viittaa latinan ruokaa tarkoittavaan sanaan pastus, mikä kertoo palsternakan merkityksestä jo antikin aikaan. Suomessa palsternakkaa on kutsuttu ennen vanhaan nimillä morajuuri, pastinakka ja pasternakka.

Yhä tänä päivänä palsternakkaa suositaan saksankielisissä maissa, samoin Englannissa rapeaksi paahdetut palsternakat ovat tuttu juttu, mutta meillä tuskin tunnistetaan enää koko juuresta muuta kuin liemiaineksena ja keitoissa. Liemijuureksena palsternakka onkin eräs hienoimmista porkkanan, purjon, sellerin ja persiljan rinnalla. Palsternakkaa on kuitenkin alkanut näkyä ravintolaruoissa ja se on saanut innokkaimpien kotikokkaajien suosiota. Se on monen kasvisruokailijan tai kasvisvoittoisesti syövän mieliherkkua.

Palsternakka kehittää hieman porkkanaa suuremman kellanvalkoisen mehevämaltoisen pääjuuren.

Ohje

Ohje

Kylvö: Kylvä palsternakka keväällä suoraan kasvupaikalle. Kylvä siemenet noin 1–2 sentin syvyyteen. Palsternakka tarvitsee syvään muokatun, vettä läpäisevän kasvualustan, jossa juurella on tilaa kasvaa. Harvenna taimet noin 8–15 sentin välein.

Taimettuminen ja kasvuaika: Palsternakka itää hitaasti. Taimettuminen kestää tavallisesti noin 2–3 viikkoa, viileässä maassa huomattavasti pidempään. Palsternakka tarvitsee pitkän kasvukauden, ja aikaistenkin lajikkeiden kasvuaika on noin 130–140 vuorokautta. Käytä kylvöön tuoreita siemeniä, sillä palsternakan siementen itävyys heikkenee nopeasti.

Kasvupaikka: Valitse aurinkoinen paikka ja syvä, kuohkea ja vettä läpäisevä kasvualusta. Kivinen tai tiivistynyt maa voi saada juuret haaroittumaan. Lannoitus tehdään kasvualustan ravinnetilan ja käytettävän lannoitteen annosteluohjeen mukaan.

Sadonkorjuu: Palsternakat korjataan myöhään syksyllä. Juuret irrotetaan maasta varovasti esimerkiksi talikolla. Palsternakan lehtien ja varsien kasvineste sisältää furanokumariineja, jotka voivat yhdessä auringonvalon kanssa aiheuttaa iho-oireita. Kasvia käsiteltäessä kannattaa käyttää suojakäsineitä ja suojata iho etenkin aurinkoisella säällä.

Palsternakkaa voi säilyttää myös viileässä ja kosteassa varastossa. Varastoon valitaan terveet ja vahingoittumattomat juuret. Osan sadosta voi jättää maahan talveksi ja korjata vasta keväällä. Maan voi tarvittaessa suojata esimerkiksi oljella, jotta juuret ovat nostettavissa myös maan jäätyessä.

Paahda tai keitä ja soseuta

Palsternakka kypsyy nopeasti, joten se on helppo ja nopea sosekeittoaines tai uunissa paahdettava juures. Kiusaustyyppisenä uuniruokana tai juustolla gratinoituna palsternakka maistuu niin kalan kuin lihan kanssa. Patoihin ja keittoihin palsternakkaa on osattu käyttää kautta aikain täyteläisen maun antajana.

Perunaa palsternakka täydentää loistavasti. Kokeile tehdä perunasose niin, että korvaat kolmanneksen perunoista palsternakalla. Näin perunasoseeseen saa palsternakan makean aromaattista makua. Palsternakkasosetta pidetään täydellisen hyvänä lisäkkeenä esimerkiksi syksyn lammaspadoille tai karitsankyljyksille. Myös sienimuhennos saa palsternakasta oivan makuparin.

Kun haluat palsternakasta makua liemiin, yhdistä palsternakkaa porkkanan, purjon, juurisellerin ja persiljan kanssa. Näin saat maistuvat liemet kastikkeisiin, keittoihin, patoihin ja uuniruokiin. Palsternakka on merkittävä tekijä tuomaan ruokaan täyteläistä, makean pyöreää, aromaattisen mausteista makua.

Palsternakkaa voit käyttää raakanakin dippikasviksena tai raastettuna. Koska palsternakan kuiva-ainepitoisuus on korkea, kannattaa palsternakkaraasteeseen yhdistää mehevää omenaraastetta, appelsiinipaloja tai hyvä öljy-viinietikkakastike. Kokeile paahdettua tai paistettua palsternakkaa lämpimissä salaateissa.

Ravintoarvo hyvä

Palsternakka sisältää muun muassa kuitua, folaattia ja kaliumia. Monipuolisena juureksena se sopii osaksi kasvispainotteista ruokavaliota ja tuo ruokiin oman makean aromaattisen makunsa. Joillekin ihmisille palsternakka voi aiheuttaa allergisia oireita.

<p data-block-key="digc4">Miksaa rohkeasti erilaisia kasviksia ruokaa laittaessasi. (Kuva: Pixabay)</p>
Miksaa rohkeasti erilaisia kasviksia ruokaa laittaessasi. (Kuva: Pixabay)
Ohje

Ohje

Kokeiltuja ruokaohjeita:

Paahdetut palsternakat

6 tuoretta palsternakkaa
0,5 dl rypsiöljyä
suolaa, mustapippuria
0,5–1 dl hienoksi jauhettua parmesaanijuustoa
* Kuori palsternakat kuorimaveitsellä ja halkaise ne pituussuuntaan neljään osaan. Paloittele edelleen noin kahdeksan sentin pituisiksi paloiksi.
* Siirrä palsternakkapalat uunivuokaan tai pellille ja pyöräytä joukkoon öljy ja mausteet, lopuksi myös hienojakoinen parmesaaniraaste.
* Paahda 200-asteisessa uunissa kypsiksi ja rapeiksi eli 30–45 minuuttia.

Palsternakkapaistos

4 palsternakkaa
noin 1 dl vettä
tilkka kasvisfondia
2,5 dl maitoa
100 g sulatejuustoa

Kuori ja leikkaa palsternakat poikittain viipaleiksi. Keitä nämä pienessä vesimäärässä, johon on lisätty mausteeksi tilkka kasvisfondia. Keitä muutaman minuutin ajan ja siirrä juurespalat liemineen uunivuokaan. Kuumenna maito kattilassa ja anna sulatejuuston sulaa joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada seos uunivuokaan. Kypsennä 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Tekstin pohja: Pirjo Toikkanen/Kotimaiset Kasvikset ry
Kuvat: Pixabay
Ruokaohjeet: Kotimaiset Kasvikset ry

Kasvillisuus
hyötykasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen
Kasvillisuus
Ohjeita omenapuun valintaan ja hoitamiseen

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton