Koivut ‒ niiden kasvattaminen ja menestyminen Suomessa

Koivun tuoksu saunan lämmössä tai allerginen nuha siitepölyaikana tulevat varmasti myös mieleen. Monella meistä on myös muistikuva pihakoivusta lapsuudenkodin pihapiirissä – tai sellainen kasvaa omassa pihassa. (Kuva: Adobe Stock)
Jokaisella suomalaisella on omanlaisensa suhde koivuun. Joku muistaa saaneensa kurinpalautusta koivunoksa apuvälineenä tai koivun valkoiseen kylkeen on joskus kaiverrettu rakkaan nimeä tai nimikirjaimia. Saunassa on puolestaan vihdottu tai vastottu kotiseudusta riippuen monet murheet pois.
Kevään odotetuimpia ja seuratuimpia luonnontapahtumia on koivun puhkeaminen lehteen. Koivuun liitetään isänmaallisia tunteita ja osin varmasti tästä syystä Suomen luonnonsuojeluliiton ja Dendrologian seuran järjestämässä kansalaisäänestyksessä vuonna 1988 rauduskoivu (Betula pendula) valittiin Suomen kansallispuuksi. Koivut kuuluivat ensimmäisiin puulajeihin, jotka levisivät Suomeen jääkauden jälkeen. Edelleenkin koivut leviävät varhain avoimille alueille, kuten metsäpaloalueille ja viljelemättömille pelloille.
Koivut Suomessa
Suomessa kasvaa luonnonvaraisena kolme koivulajia: rauduskoivu, hieskoivu ja vaivaiskoivu. Lisäksi Pohjois-Suomessa kasvaa hieskoivun alalajiksi luokiteltu tunturikoivu (Betula pubescens subsp. czerepanovii).
Rauduskoivu viihtyy parhaiten valoisalla, ravinteikkaalla ja hyvin vettä läpäisevällä kasvupaikalla. Hieskoivu (Betula pubescens) menestyy rauduskoivua paremmin kosteilla ja tiiviillä kasvupaikoilla ja sietää myös varjoisampia olosuhteita. Rauduskoivun lehdet puhkeavat hieskoivua aikaisemmin. Rauduskoivun lehdet ovat toissahalaitaisia eli lehden reunassa oleva hammastus muodostuu isoista hampaista, joiden väliin jää pieniä hampaita. Lehden muoto on kolmiomainen ja pitkäkärkinen.
Rauduskoivun uudet versot ovat nystyräpintaisia ja talvehtivat silmut ovat kuivannäköisiä. Rauduskoivun runko on valkoinen, ja vanhemmiten tyvelle muodostuu tummaa, uurteista kaarnaa. Rauduskoivu kasvaa leveäksi puuksi, ja sen oksat ovat usein riippuvat.


Riippakoivu on rauduskoivun riippuvaoksainen muoto. Hieskoivun runko on nuorena punaruskea. Hieskoivun lehti on hammastukseltaan yksinkertainen ja muodoltaan soikea ja lyhytkärkinen. Uusissa kasvaimissa ja lehtilavoissa esiintyy karvaisuutta. Talvehtivat lehtisilmut ovat tahmeita.
Visakoivu (Betula pendula var. carelica) on rauduskoivun muunnos. Sillä on merkitystä arvokkaana erikoispuuna, mutta se sopii myös koristepuuksi. Sen muhkuraisen rungon puuaineessa on visalle ominainen kuviointi.
Vaivaiskoivu (Betula nana) on n. puolimetrinen varpukasvi. Sen lehdet ovat pyöreitä, kovia ja nyhälaitaisia. Vaivaiskoivu yhdistetään Pohjois-Suomen kasviksi, mutta sitä kasvaa Etelä-Suomessakin kosteilla rämeillä. Metsien ojituksen lisääntyessä se on käynyt harvinaisemmaksi. Vaivaiskoivu on parhaimmillaan syksyllä ruskavärityksessä. Lehtien punainen, kirkkaankeltainen ja jopa violetti väri kiinnittää luonnossa kulkijan huomion.

Koivut puutarhassa
Koivu on yksi Suomen suosituimmista pihapuista. Se on näyttävä yksinäänkin, mutta sopii myös ryhmään istutettavaksi. Koivu tarvitsee kasvaessaan runsaasti vettä ja muodostaa laajan juuriston. Pienellä pihalla suuri koivu voi kilpailla muiden kasvien kanssa vedestä, ravinteista ja kasvutilasta, joten istutuspaikka kannattaa valita puun lopullinen koko huomioiden.
Koivua pihalleen haaveilevalla on raudus- ja hieskoivun lisäksi muutama erikoisempi vaihtoehto valittavanaan. Rauduskoivusta tunnetaan useita koristeellisia riippuvaoksaisia ja erikoislehtisiä muotoja. Taalainkoivu, loimaankoivu ja pirkkalankoivu ovat vaihtoehtoja pihapuuksi.
- Taalainkoivu (Betula pendula ’Dalecarlica’) on löytynyt Ruotsista Taalainmaalta. Sen lehdet ovat hyvin syväliuskaiset, miltei keskisuoneen ulottuen. Taalainkoivun oksat riippuvat.
- Loimaankoivu (Betula pendula f. crispa) on nimensä mukaisesti löytynyt Loimaalta. Lehdet muistuttavat taalainkoivua, mutta eivät ole yhtä liuskoittuneet. Myös loimaankoivun oksat riippuvat. Tätä on edellistä paremmin saatavilla taimitarhoilta.
- Pirkkalankoivu (Betula pendula f. bircalensis) on löydetty Nokialta. Sen lehdet ovat isohampaiset matalaan liuskoittuneet.
- Punakoivu (Betula pubescens f. rubra) on hieskoivun punalehtinen muoto. Toinen punalehtinen koivu, purppurakoivu, on rauduskoivun punalehtinen lajike ’Purpurea’. Punalehtiset puut sopivat yksittäispuiksi ja pihan katseenvangitsijoiksi.
- Vaivaiskoivu (Betula nana) sopii esimerkiksi kivikkopuutarhaan. Sen syysväritys tuo istutuksiin väriä kasvukauden loppupuolella.
- Kyynelkoivu (Betula pendula ’Youngii’) on rauduskoivuun vartettu riippamuoto, josta tulee vanhemmiten leveä puu ja tarvitsee tilaa ympärilleen kauniin muodon esille pääsemiseksi.
Tutustu puiden ja pensaiden kasvuvyöhykkeisiin:


Huomioita koivun istuttamisesta
Koivun istutuspaikka puutarhassa on syytä harkita tarkkaan. Onko sillä tilaa kasvaa isoksi puuksi? Koivu ei yleensä tarvitse säännöllistä leikkaamista. Tarvittavat leikkaukset tehdään mieluiten loppukesällä. Kevätleikkausta vältetään runsaan mahlavuodon vuoksi.
Pienen koivuntaimen voi siirtää omalta maalta tai maanomistajan luvalla. Siirto onnistuu parhaiten lepotilan aikana keväällä ennen lehtien puhkeamista tai syksyllä lehtien varisemisen jälkeen. Taimen mukana pyritään säilyttämään mahdollisimman hyvä juuripaakku, ja siirron jälkeen huolehditaan kastelusta.
Koivua käytetään rakennusmateriaalina ja polttopuuna. Keväisin saatavaa mahlaa käytetään juomana, ja lehtiä voidaan käyttää esimerkiksi yrttiteen tapaan.
Katso koivut Kasvikortistossa











