Havupuut ja -pensaat – Ikivihreät havupuut ja -pensaat tuovat pihaan ryhtiä ja suojaa

Kuusista löytyy paljon vaihtoehtoja pihaan istutettavaksi. Kasvupaikkavaatimukset vaihtelevat lajin ja lajikkeen mukaan, mutta monet kuuset viihtyvät tuoreessa tai kosteahkossa, vettä läpäisevässä kasvualustassa. Tavallinen metsäkuusi (Picea abies) menestyy Suomessa laajalla alueella ja sietää myös varjoa. Valoisalla kasvupaikalla latvuksesta kehittyy yleensä tuuheampi, kun taas voimakkaassa varjossa alaoksisto voi harventua.

Erikoisuuksista kiinnostunut voi istuttaa pihaansa etenkin keväällä katseita keräävät purppurakuusen tai kultakuusen. Purppurakuusi (Picea abies f. cruenta) kasvattaa keväällä punaiset vuosikasvainten neulaset, jotka tosin vihertyvät kesän aikana. Kultakuusella (Picea abies f. aurea) vuosikasvaimet ovat keväällä kullankeltaiset. Käärmekuusi (Picea abies f. virgata) on erikoisen näköinen: pitkät, lähes sivuhaarattomat, roikkuvat oksat erottuvat jo kaukaa. Surukuusi (Picea abies f. pendula) on hyvin samankaltainen kuin käärmekuusi; sen latvus on kuitenkin vielä kapeampi ja oksat riippuvat lähes rungon myötäisesti.

Okakuusi (Picea pungens) tunnetaan erityisesti sinertävä- ja hopeaneulasisista lajikkeistaan, joita kutsutaan usein sini- tai hopeakuusiksi. Lajikkeita ovat esimerkiksi 'Hoopsii', 'Koster' ja pienikokoisempi 'Fat Albert'. Neulasten väri vaihtelee lajikkeesta riippuen vihreänsinisestä voimakkaan hopeansiniseen. Okakuusi voi kasvaa suureksi puuksi, mutta lajikkeiden kasvukoko ja -tapa vaihtelevat huomattavasti, joten lopullinen koko kannattaa tarkistaa lajikekohtaisesti ennen istutusta.

Serbiankuusi (Picea omorika) on metsäkuusta kapeampi ja tiheämpi. Sen neulaset ovat litteät ja alta vaaleat. Sen kasvutapaan kuuluu myös oksan kärkien taipuminen ylöspäin. Serbiankuusen menestyminen riippuu taimialkuperästä ja paikallisista kasvuoloista, joten taimen ilmoitettu menestymisvyöhyke kannattaa tarkistaa ostohetkellä. Pienelle pihalle sopivat pienikokoiset kuusen erikoismuodot. Ne ovat parhaimmillaan muiden havukasvien kanssa istutettuna tai useampi samaan ryhmään istutettuna.

Serbiankuusen ’Nana’-lajike kasvaa 2–3 metriä korkeaksi ja sen kasvutapa on kartiomainen. Sen ominaisuuksiin kuuluu useamman latvan kasvattaminen. Kilpalatvoja voi halutessaan leikata poiskin, mutta ne sopivat kasvin tiheään ulkomuotoon. Kääpiöserbiankuusi menestyy samoilla vyöhykkeillä kuin serbiankuusikin.

Kartiovalkokuusi (Picea glauca 'Conica') on hyvin hidaskasvuinen, tiheäoksainen ja kartiomainen valkokuusen kääpiölajike. Se pysyy pitkään pienenä, mutta voi vuosikymmenten kuluessa kasvaa usean metrin korkuiseksi. Sen menestymisestä on vaihtelevia kokemuksia, mutta pienin varauksin sitä voi suositella istutettavaksi III-vyöhykkeellä asti. Keväällä se on muistettava suojata kevätauringolta. Keväisen auringon paistaessa ja maan ollessa vielä jäässä sen neulaset ovat erittäin arkoja kuivumaan.

Jalokuuset eli pihdat (Abies) ovat erittäin käyttökelpoisia puita suuriin pihoihin. Ne ovat kauniin kartiomaisia ja kestävät varjoakin. Pihdat (Abies) ovat koristeellisia havupuita, joista monet kasvavat suuriksi ja sopivat siksi parhaiten väljille pihoille. Lajien kasvukoko, kasvupaikkavaatimukset ja talvenkestävyys vaihtelevat. Pihdoille tyypillisiä ovat yleensä litteät neulaset ja pystyasennossa oksilla kehittyvät kävyt. Pihdan runko on yleensä sileä ja ohutkuorinen sekä neulaset pehmeät, litteät ja alta vaaleajuovaiset.

Koreanpihta (Abies koreana) on koristeellinen pihta, joka tunnetaan erityisesti violetinsinisistä kävyistään. Kasvukoko vaihtelee huomattavasti taimialkuperän mukaan: pienikokoiset muodot voivat jäädä muutaman metrin korkuisiksi, kun taas voimakkaammin kasvavat alkuperät voivat kasvaa suuriksi puiksi. Koreanpihta viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella, tuoreella ja ravinteikkaalla sekä suojaisella kasvupaikalla. Suomessa sen menestyminen riippuu taimialkuperästä; Mustila ilmoittaa lajille menestymisvyöhykkeet I–IV.

Siperianpihta (Abies sibirica) kärsii helposti keväthallojen aiheuttamista latvasilmujen vioituksista, jolloin puu usein haaroittuu. Juuristo on syvä, joten puu kestää hyvin tuulta. Tämä pihta pitää kalkitusta, ravinteikkaasta ja tuoreesta maasta. Valon suhteen puu ei ole tarkka: se menestyy sekä auringossa että varjossa.

Palsamipihta (Abies balsamea) viihtyy puolivarjossa ja on vaatimaton kasvualustan suhteen. Taimen alkuperästä riippuen se menestyy vain Etelä-Suomessa tai kestää koviakin pakkasia aina pohjoisinta Suomea myöten. Matala juuristo ja heikko puuaines tekevät siitä aran myrskyille.

Kääpiöpalsamipihta (Abies balsamea 'Nana') on tiheä, hidaskasvuinen ja pensasmainen palsamipihdan muoto, joka sopii puolen metrin korkuisena jopa haudalle. Se pitää läpäisevästä ja kalkitusta maasta sekä valoisasta ja tuulensuojaisesta paikasta.

Harmaapihta (Abies concolor) jää melko lyhytikäiseksi vaikka ehtii kasvaa jopa 20 metriä korkeaksi. Se kestää hyvin keväthalloja, koska uudet silmut puhkeavat melko myöhään keväällä. Neulaset ovat vaaleat sinertävänvihreät, oksat kasvavat kauniisti lähes vaakasuoraan ja latvus on leveä. Tuore ja ravinteikas maa sopii harmaapihdalle.

Japaninpihta (Abies veitchii) on arka halloille (I-III). Se kasvaa 10–20 metriä korkeaksi. Se pitää puolivarjoisasta paikasta ja ravinteikkaasta maasta. Latvuksen muoto on kartiomainen. Runko pysyy sileänä vanhassakin puussa. Oksat ovat melko lyhyitä, neulaset ovat pitkät (nuoressa taimessa jopa 5 cm, vanhemmiten 1–2,5 cm) päältä tummanvihreät ja alta lähes valkoiset.

Mäntyjen (Pinus) joukossa on sekä suuria puita että matalia ja pensasmaisia muotoja. Monet männyt viihtyvät valoisalla kasvupaikalla ja kestävät kuivuutta hyvin, mutta kasvupaikkavaatimukset vaihtelevat lajeittain. Neulaset kasvavat lajista riippuen tavallisesti 2–5 neulasen kimpuissa.

Japaninmarjakuusi (Taxus cuspidata) on kestävä (I-V) ja jopa 4 metriä korkea ja leveä pensas. Kartiomarjakuusi (Taxus x media) on arempi (I-III), kapeampi ja matalampi, vaikka lajike 'Brownii' voi tulla jopa 4 metriä leveäksi, pyöreäksi pensaaksi.

Tuijia (Thuja) on sekä puumaisia että pensasmaisia. Ne kestävät hyvin leikkaamista, joten sopivat hyvin aitakasveiksi. Puolivarjo on tuijalle paras paikka. Ne menestyvät auringossakin, jos kasvualusta on kostea. Kukinnot ovat käpymäisiä.

Kanadantuija (Thuja occidentalis) muistuttaa nuorena sypressiä kapean ja kartiomaisen latvuksen osalta. Lehtien (ei neulasten) yläpinta saattaa punertua talvella, mutta palautuu vihreäksi, kun kasvu jälleen alkaa. Kärsii joskus kevätahavasta. Lajikkeita on useita, pallomaisista (kuten 'Danica', 'Globosa', 'Little Champion', 'Tiny Tim') kartiomaisiin (esimerkiksi 'Holmstrup', 'Smaragd' ja 'Sunkist') ja pilarimaisiin ('Columna', 'Fastigiata').

Kanadanhemlokki (Tsuga canadensis) on varjossa, tuoreessa ja runsasravinteisessa maassa viihtyvä, leveä puu. Se jää yleensä reilusti alle 10 metriseksi. Se on arka kevätahavalle ja kovalle pakkaselle (I(II)). Lännenhemlokki (Tsuga heterophylla) on hieman kestävämpi (I-III) ja korkeampi (8–15 m) puu.

Pesäkuusi (Picea abies ’Nidiformis’) on pallonmuotoinen, mutta päältä kovera. Se näyttää kuuselta, jonka latva on katkennut ja kuuseen on muodostunut pesä. Pesäkuusi kasvaa 0,5–1 metriseksi ja menestyy I-IV vyöhykkeellä.

Tapionpöytä eli pöytäkuusi (Picea abies ’Tabuliformis’) muistuttaa paljon edellistä, mutta se on nimensä mukaisesti pöytämäisen tasainen. Tapionpöytä kasvaa 0,5-metriseksi ja menestyy I-VI vyöhykkeellä.

Pallokuusi (Picea abies ’Globosa’ tai 'Ohlendorffii') on tiheäoksainen pallomainen n. 50 cm kasvava havupensas. Sinikuusen lajike ’Glauca Globosa’ on myös pallomainen matala havupensas, mutta neulaset ovat sinikuusen tapaan siniharmaat. Molemmat menestyvät IV-vyöhykkeellä asti.

Siilikuusi (Picea abies ’Echiniformis’) on matala, IV-vyöhykkeellä asti menestyvä, noin 30–50 cm korkea havupensas. Siilikuusena myydään myös hopeakuusen harmaaneulasisia matalia lajikkeita.

Katajan (Juniperus) matalat muodot:

• Kääpiökataja (Juniperus communis 'Repanda') jää 20–30 cm korkeaksi, jopa 2 metriä leveäksi peittohavuksi.
• Laakakataja (Juniperus horizontalis) kasvaa maanmyötäisesti (korkeus 10–30 cm, leveys 2 m). Sinisävyisiä lajikkeita kutsutaan sinilaakakatajiksi, esim. 'Blue Chip' ja 'Glauca'.
• Tarhakatajat (Juniperus x pfitzeriana) ovat arkoja (I-II).
• Himalajankatajat (Juniperus squamata) ovat myös arkoja (I-II).

Lajikkeita, joilla on siniharmaat neulaset, sanotaan sinikatajiksi, esimerkiksi 'Blue Carpet', joka on 20–30 cm korkea, reilun metrin leveä, tiheä- ja kohenevahaarainen, 'Blue Swede' ja 'Meyeri', jotka ovat noin metrin korkeita ja leveitä sekä pystyoksaisia.

Mitä nuorempi ja pienempi havukasvi on, sitä helpommin sen siirtäminen yleensä onnistuu. Kookkaan ja pitkään paikallaan kasvaneen puun siirtäminen on huomattavasti vaativampaa, sillä suuri osa juuristosta ulottuu siirrettävän juuripaakun ulkopuolelle.

Suuremman puun siirtoa voidaan valmistella ennakkoon juurten leikkauksella, joka edistää uusien hienojuurten muodostumista lähemmäs runkoa. Juuripaakun koko ja valmistelun tarve riippuvat puun koosta ja lajista, joten kookkaiden puiden siirtämisessä kannattaa käyttää ammattilaisen apua.

Siirrettävä kasvi nostetaan mahdollisimman suuren ja ehjän juuripaakun kanssa. Uudessa paikassa se istutetaan samaan kasvusyvyyteen kuin aikaisemmin ja kastellaan perusteellisesti. Kastelusta huolehditaan erityisen tarkasti siirtoa seuraavan kasvukauden aikana.

Havupuun latvusta ei tarvitse leikata juuriston pienentymisen vuoksi. Siirron yhteydessä poistetaan tarvittaessa kuolleet, vaurioituneet tai toisiaan hankaavat oksat. Suuri puuntaimi tuetaan tarvittaessa juurtumisen ajaksi.