Kirsikkapuut kukoistamaan – lajikkeet, hoito ja leikkaus helposti

Satoa tuottavat kirsikkapuut jaetaan hapankirsikoihin ja imelä- eli makeakirsikoihin.

Hapankirsikat (Prunus cerasus) ovat yleensä sirompia puita kuin makeakirsikat, mutta lajike- ja kasvupaikkatekijöistä johtuvat erot ovat suuria. Hapankirsikoiden lehdet ovat syvän vihreitä, ovaalin muotoisia ja teräväkärkisiä. Kukinta on valkoinen ja runsas, aivan erityisen kaunis. Hapankirsikoiden hedelmät ovat nimensä mukaisesti maultaan hapahkoja. Lämpimässä kasvupaikassa ja runsaassa auringossa ne kypsyvät makeimmilleen. Täysin kypsinä ne ovat oivallisia tuorekäytössä, jos pieni kirpeys ei haittaa. Mutta parhaimmillaan niiden ominaisuudet ovat säilönnässä, leivonnassa ja jälkiruuissa, joissa hedelmän hapokkuus on vain eduksi.

Hapankirsikat jaotellaan amarelleihin eli kuulasmarjoihin ja morelleihin.

Amarellit

Amarellilajikkeet ovat useimmiten kypsänäkin heleän punamarjaisia lajikkeita, joiden mehu on lähes kirkasta, läpikuultavaa. Monet niistä tarvitsevat morellilajikkeen pölytystä satoa tuottaakseen. Itsepölytteistenkin amarellien sadon määrä ja laatu paranee ristiinpölytyksessä toisen lajikkeen kanssa. Joskus amarellien sato on jaksottainen, etenkin erityisen runsassatoisen vuoden jälkeen seuraava sato voi olla niukahko. Amarellit poimitaan vasta, kun ne ovat täysin värittyneet, sillä vasta silloin ne ovat makeimmillaan. Yleensä ne ovat kypsinä kirkkaanpunaisia, mutta lajikekohtaisia eroja värin tummuudessa toki on.

Itsepölytteisiä amarellilajikkeita ovat mm.:

’Huvimaja’

Suosittu lajike, jolla on hyvä talvenkestävyys ja hapankirsikoiden joukossa erityisen makeat marjat. Itsepölytteinen ja hyvä pölyttäjä myös muille hapankirsikoille.

’Sikkolankirsikka’

Itsepölytteinen lajike, jolla on aromaattiset, makeanhapokkaat ja pienehköt marjat. Suhteellisen matalakasvuisesta puusta sadon poiminta on helpompaa kuin korkeasta puusta. Ristiinpölytys toisen hapankirsikan kanssa parantaa sadon määrää ja laatua.

Morellit

Morellilajikkeet ovat kypsyttyään tummanpuhuvia, ruskeanpunaisia. Niiden mehu on myös tummaa. Kun morellilajike on herkullisen punainen, se on vielä raaka eikä suinkaan poimintakypsä. Morellit ovat usein itsepölyttteisiä eivätkä satoa tuottaakseen tarvitse välttämättä toisen lajikkeen pölytysapua. Silti morellitkin hyötyvät ristipölytyksestä. Morellit sopivat myös hyvin kuulasmarjojen pölyttäjiksi. Niiden sadon määrä kasvaa ja laatu paranee, jos lähistöllä on kuulasmarja tai toinen morellilajike. Morellit tuottavat satoa tasaisesti eri vuosina, kunhan pölytys muuten onnistuu. Kylminä keväinä pölyttäjiä saattaa olla liikkeellä vain vähän ja se tietenkin vaikuttaa myös itsepölytteisen lajikkeen satoon.

Esimerkkejä itsepölytteisistä morellilajikkeista:

’Fanal’

Suuret, litteänpyöreät ja tummat hedelmät soveltuvat tuorekäyttöönkin, mutta aika kirpeinä ne ovat parhaimmillaan talouskäytössä hilloina ja mehuina. Lajikkeesta tehty mehu on kauniin punaista. ’Fanal’ kukkii varsin myöhään, joten varhaiskevään vaihtelevat säät eivät haittaa niin paljon sen pölyttymistä kuin varhemmin kukkivilla lajikkeilla. Puu on satoisa, hedelmät kypsyvät vasta elokuun loppupuolella. Hyvä talvenkestävyys vyöhykkeelle III asti.

’Schokoladnaja’

Suklaakirsikka on valtavan suosittu, pienikokoinen puu tai pensas, josta sadon poimiminen on helppoa. Suuret hedelmät ovat kypsiä vasta tummanruskeina ja ne soveltuvat varsin makeina myös tuorekäyttöön. Niissä sanotaan olevan pähkinäinen jälkimaku, joten suklaa nimessä viitannee enemmänkin kypsän hedelmän väriin kuin makuun. Lajike on talvenkestävä ainakin vyöhykkeellä III, suojaisalla kasvupaikalla pohjoisempanakin.

Makeakirsikoiden istutus kotipuutarhoihin on kasvussa, sillä toisaalta ilmastonmuutos ja toisaalta lajikkeiden jalostuksen myötä kasvanut ilmastollinen kestävyys ovat nostaneet niiden suosiota ja kokemukset ovat olleet myönteisiä. On kuitenkin syytä muistaa, että makeakirsikka tarvitsee talvehtiakseen huolellisesti valitun, lämpimän, suojaisan ja aurinkoisen kasvupaikan sekä läpäisevän, syvämultaisen kasvualustan. Erityisen ankara talvi saattaa silti aiheuttaa paleltumavaurioita.

Hedelmät ovat suuria, makeita ja vähähappoisia. Siksi ne soveltuvat erinomaisesti tuoreena syötäväksi. Säilöntäänkin ne toki soveltuvat, mutta kaipaavat silloin mukaan jonkun toisen marjalajin hapokkuutta. Sopivia voisivat olla esimerkiksi makeasinikuusamat, puolukat ja karpalot.

Makeakirsikat ovat suurikasvuisia puita. Kokonsa vuoksi ne eivät kuitenkaan aina mahdu pieneen pihaan. Hillittykasvuiseen perusrunkoon varrennetut makeakirsikat sen sijaan jäävät pienemmiksi. Niiden etuna on sekin, että ne tulevat nuorempina satoikään ja niiden talvenkestävyys on normaalirunkoista makeakirsikkaa parempi. Toisaalta hoito on hieman vaativampaa, sillä niiden kastelusta ja tuennasta on huolehdittava tarkemmin. Makeakirsikoiden näyttävyyttä lisää upea syysväritys.

Monet makeakirsikat tarvitsevat pölyttyäkseen toisen makeakirsikkalajikkeen läheisyyttä. Kaikki toiset lajikkeet eivät kuitenkaan sovellu tarkoitukseen eikä aina ole selvää, mikä lajike kullekin on sopiva. Onneksi osa makeakirsikoista on itsepölytteisiä ja ne pölyttävät hyvin muita lajikkeita. Kanadassa jalostettu ’Stella’ ja myös sen jälkeläiset ovat hyviä yleispölyttäjiä.

Tutustu lajikkeisiin

Kirsikkapuulle valitaan tontin valoisin ja lämpimin kasvupaikka. Aurinkoisessa kasvupaikassa kukkia kehittyy runsaasti ja hedelmät kypsyvät makeiksi. Koska kirsikkapuut kukkivat varhain, niiden pölytykselle on eduksi, että kasvupaikka on tuulilta suojattu. Tyvenessä myös varhaisimmat pölyttäjät ovat liikkeellä ja löytävät kukat helpommin.

Kumpuistutus

Mikäli valittu kasvupaikka ei ole riittävän läpäisevää, kirsikkapuun voi istuttaa laajaan kumpuun. Kummun leveys tulisi olla 2-3 metriä ja keskellä korkeus n. 20 cm. Läpäisevyyttä voi testata kaivamalla kuopan ja kaatamalla sen täyteen vettä. Veden pitäisi pikkuhiljaa valua perusmaahan – ei nopeasti lorahtamalla mutta se ei saa jäädä kuoppaan seisomaankaan.

Oikea istutussyvyys

Kuten muutkin lehtipuut, myös kirsikkapuut istutetaan pintaan. Se tarkoittaa, että juurenniskan (kohta, jossa runko muuttuu juuristoksi) pitää jäädä samaan tasoon maan pinnan kanssa. Usein oikea istutussyvyys on sama kuin puun kasvatusastiassa. Korkeintaan 2-4 cm uutta multaa tulee juuripaakun päälle varmistamaan, ettei paakku jää pullottelemaan ympäröivää maata korkeammalle. Liian syvään istutetut lehtipuut juurtuvat huonosti ja liian korkealle istutettuina juuripaakut kuivahtavat yläkautta nopeasti, vaikka ympäröivä multa olisikin kosteaa.

Laadukas, elävä kasvualusta

Istutettaessa käytetään runsaasti ravinteikasta uutta multaa, jossa on kalkitus ja lannoitteet ovat valmiiksi kohdillaan. Esimerkiksi pusseissa myytävät puutarhamullat sopivat tarkoitukseen hyvin. Mikäli istutuskuopasta kaivettu maa-aines on kohtuullisen multavaa, sitä kannattaa sekoittaa kasvualustan joukkoon. Sieltä saadaan maassa jo olevat, hyödylliset bakteerit, pieneliöt ja sienirihmastot kasvualustaan mukaan. Ne ovat tuiki tarpeellisia puun juurtumisen ja kasvun edistäjiä.

Tuenta

Kirsikkapuu tuetaan paikalleen tukikepein. Kepit asennetaan kovaan maapohjaan, jotta ne pitävät rungon alaosan paikoillaan. Näin juurtuminen edistyy tasaisesti eivätkä hennot uudet juuret katkeile puun heilahdellessa tuulessa. Tuentasidokset eivät kuitenkaan saa estää latvan normaalia heilahtelua tuulessa. Latvan liike karaisee juuristoa kasvamaan kestäväksi ankkuriksi, joka pitää puun tulevina vuosina paikoillaan.

Katso Puutarhamyymälä Muhevaisen istutus- ja tuentaohjeet täältä

Jos kirsikkapuu on istutettu ravinteikkaaseen multaan keväällä, ensimmäisen kerran kevätlannoitusta annetaan aikaisintaan seuraavana tai sitä seuraavana keväänä. Syyslannoitteen sen sijaan voi antaa jo ensimmäisen elokuun aikana. Jos puu istutetaan syksyllä, ensimmäinen lannoitus on seuraavan vuoden syyslannoitus.

Kirsikkapuut ovat kalkinsuosijoita ja pitävät lähellä neutraalia olevasta maan pH-arvosta. Puita voidaankin kalkita kevyesti vaikka vuosittain. Kalkkipusseissa on annosteluohjeet, joita kannattaa aina noudattaa, sillä kalkitakin voi liikaa. Sopiva pH-arvo auttaa puuta ottamaan maassa olevia ravinteita hyötykäyttöön. Mutta muutoin lisäravinteiden antamisessa on oltava maltillinen ja varottava eritoten voimakasta typpilannoitusta, sillä typen kiihdyttämä voimakas kasvu voi heikentää kirsikkapuiden talvehtimista. Hyviä kevätlannoitteita kirsikkapuille ovat esimerkiksi marjalannoitteet, joissa typen määrä on kirsikkapuille sopiva.

Syyslannoite on typetön, kasvua hillitsevä ja kasveja talveen valmistava tuote. Sen sisältämä fosfori edistää kukka-aiheiden kehittymistä ja varmistelee näin tulevan vuoden kukintaa. Jotta syyslannoite toimii tarkoitetulla tavalla, on se annettava ajoissa, jo elokuun alkupuolella eikä vasta syksyllä.

Kirsikkapuiden leikkaamisessa on syytä olla varovainen ja ryhtyä toimeen ajoissa, sillä paksun oksan leikkaaminen jättää suuren haavan ja voi heikentää puuta ja altistaa sen erilaisille vaivoille, kuten esimerkiksi kumivuodolle. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että maksimissaan 5 cm:n paksuisia oksia voi poistaa tai lyhentää, mutta mieluummin leikataan jo ennen kuin oksat ovat noinkaan paksuja.

Ylipäätään leikkaamisen tarve on aika vähäinen. Väärään suuntaan, esimerkiksi puun sisään kasvavat ja toisiaan hankaavat oksat poistetaan nuorina. Kuivat ja vaurioituneet oksat poistetaan sekä myös maasta mahdollisesti ilmestyvät juurivesat kokonaan.

Hapankirsikat eivät juuri muuta leikkaamista tarvitse, mutta makeakirsikat saattavat tarvita kasvua ohjaavaa leikkaamista. Esimerkiksi rotevan kasvun vuoksi voi joutua keventämään oksia. Ohjaava leikkaaminen on aina arvioitava puukohtaisesti, joten yleispäteviä neuvoja on vaikea antaa.

Jos leikattavaa jostain syystä on paljon, työ jaetaan usealle vuodelle. Mitä pohjoisempana kirsikkapuu kasvaa, sitä herkempi se on leikkauksen rasituksille. Makeakirsikat ovat arempia leikkauksille kuin hapankirsikat. Toinen nyrkkisääntö voisikin olla, että on parempi leikata muutama sormenpaksuinen oksa kuin yksi ranteenpaksuinen.

Oikea leikkaamisaika on tärkeä

Kirsikkapuiden oikea leikkaamisajankohta jakaa mielipiteitä. Kotipuutarhassa paras hetki on heinäkuussa tai elokuun alussa, mutta jos oksissa on kypsyviä marjoja, ei tietenkään tee mieli leikata niitä pois. Turvallinen leikkausaika on myös heti sadonkorjuun jälkeen, mutta silloin ei pidä viivytellä. Kun leikataan ajoissa, leikkauspinnat ehtivät umpeutua ja parantuminen edistyä riittävästi ennen syksyn kosteudessa leviäviä itiötauteja ja tietenkin ennen talven tuloa.

Keväällä kirsikkapuita ei pidä leikata, sillä keväisin runsas nestevuoto voi kuivattaa puuta. Kevättalvi sen sijaan olisi sikäli hyvä leikkausaika, että sienitaudeista ei ole pelkoa. Mutta voi olla vaikeaa tietää, milloin talven pakkaset ovat sopivasti ohi ja kuitenkin nestevirtauksen käynnistymiseen vielä riittävästi aikaa, jotta leikkauspinnat ehtivät kunnolla kuivahtaa ennen virtauksen käynnistymistä. Nesteethän alkavat virrata jo paljon ennen kuin alkavan kasvun merkkejä on silmämääräisesti nähtävissä. Näistä syistä suosittelemme kesäleikkausta.

Paras keino kaikkien kirsikkapuun ongelmien torjunnassa on pitää puu mahdollisimman hyväkuntoisena. Silloin se kykenee parhaiten vastustamaan tautien ja tuholaisten hyökkäyksiä ja kestää myös parhaiten kohtaamansa vaivat.

Puu kasvaa vahvaksi, kun se on huolella istutettu sille suotuisaan kasvupaikkaan ja sopivaan kasvualustaan. Kun se vielä saa kosteutta sopivasti, jotta se kasvattaa juurensa syvälle ja ravinteita kohtuudella, on kirsikkapuulla erinomaiset mahdollisuudet hyvään ja pitkään elämään.

Kirsikkakirva

Kirvat lisääntyvät alkukesällä ja asettuvat uusimpiin versoihin ja niiden kärkiin. Kirsikkakirvat ovat mustia, joten ne on kohtalaisen helppo havaita. Lisääntyessään hillitsemättä kirvat käpristävät lehdet ryhelmiksi. Vakiintunut puu kestää kirvojen imennän varsin hyvin, mutta varsinkin nuoresta puusta ne kannatta torjua joko sormin pyyhkäisemällä, vesisuihkulla tai pyretriinipohjaisella torjunta-aineella.

Haulitauti

Sateisina ja kosteina kesinä saattaa esiintyä haulitautia. Sen oireena ovat pienet, pyöreät, ruskettuvat läiskät lehdillä. Lehdet reikiintyvät läiskien kohdalta ja lehdet voivat irtoilla. Tauti ilmaantuu onneksi yleensä vasta loppukesällä, jolloin kasvu muutenkin pysähtyy eikä yleensä ole puulle kohtalokas. Aivan nuoret puut voivat vaurioitua herkemmin, koska niiden lehtipinta-ala on vielä pieni. Torjuntakeinona on latvuksen pitäminen ilmavana tarvittaessa leikkauksin.

Versomuumiotauti

Itiötauti, joka voi tartuttaa keväällä nuoria versoja ja kukkia. Taudin vaivaamat kasvinosat lakastuvat ja säilyvät puussa seuraavaan kevääseen. Taudin vioittamissa oksissa voi esiintyä myös kumivuotoa. Sieni säilyy sairaissa kasvinosissa, joten ne ja ainakin 10 cm tervettä oksaa poistetaan pikimmiten ja hävitetään sekajätteessä. Myöhemmin kesällä kasvavia versoja tauti ei sairastuta.

Kumivuoto

Kumivuotoa voi ilmaantua kuoren, silmujen tai joskus jopa hedelmien vioittumaan, josta tihkuu sitkeää, pihkamaista nestettä. Kumivuoto ei ole kasvitauti. Oire kertoo esim. pakkasvauriosta, sopimattomasta kasvupaikasta, voimakkaasta leikkaamisesta tai talvehtimisongelmasta.

Talvi

Varsinkin nuoret puut kannattaa huolellisesti suojata jyrsijöiltä talven ajaksi. Jos alueella on myyriä, verkkosuojuksen pitää olla todella tiheäsilmäinen seulaverkko, sillä ne mahtuvat läpi, jos niiden pää mahtuu verkon silmästä läpi. Kauriiden ja peurojen torjuntaan tarvitaan niin korkea ja koko latvuksen ympäri ulottuva, etteivät ne ulotu verkon yli oksiin. Rusakot ulottuvat myös yllättävän korkealle kahdelle jalalle noustessaan, varsinkin keväisen hankikannon päällä.

Talvehtimisessa ongelmia voi joskus aiheuttaa se, että kirsikkapuiden nestevirtaukset käynnistyvät keväällä varhain. Jos sen jälkeen tuleekin kylmiä kausia tai vuorokauden eri aikoina ylös ja alas sahaavia lämpötiloja, saattaa seurauksena olla vaurioita. Siksi kevät on kirsikkapuille vaarallisempaa aikaa kuin talvi, vaikka se olisi ankarakin.