bj3kxtc9
Kannan seuraksi
Hei, ostin suuren punaisen Kannan keskelle pihaa metalliseen lavakaulukseen.
Mitä ja minkä väristä matalaa reunakukkaa laittaisin Kannan ympärille?
Kiitos t. Heidi
31.5.2025 klo 12:25
Tämä on asiantuntijan vastaus.
Hei
Rotevalehtinen ja korkea kanna on näyttävä keskuskukka. Koska lavakaulus on yleensä ainakin neliömetrin kokoinen, se tosiaankin kaipaa muita kasveja seurakseen.
Ehdotamme mukaan keskikorkeita lajeja, joilla on kannaan verrattuna erilainen muotokieli. Sellaisia ovat esimerkiksi koristeheinät, kuten erilaiset saraheinät, koristekastikat, hurmesilkkiheinä jne. Koristeheiniä myydään puutarhamyymälöissä monenlaisia. Heinän lisäksi ryhmässä voisi olla muutama pyöreälehtinen, mätästävästi kasvava keijunkukka (Heuchera). Niitä on saatavissa lukemattomia eri lajikkeita, joten kannattaa tutustua lähialueen puutarhamyymälöiden tarjontaan. Tummalehtinen lajike voisi sopia ryhmään hienosti. Heinän ja keijunkukan kukat eivät ole niiden pääjuttu, vaan mielenkiintoisen näköinen lehdistö ja kasvutapa. Kannan kaveriksi voi toki valita monia muitakin lajeja, nämä vain esimerkkeinä.
Kukkivaksi reunuskasviksi voisi istuttaa esimerkiksi rentovartisia nukenkauluksia, jotka tuuheina, helppohoitoisina mättäinä kehystävät istutuksen ja kaartuvat myös laatikon reunoilta alas. Sininen ja valkoinen nukenkaulus voisivat sopia hyvin kannan kera. Nukenkauluksen vaihtoehtona voisi olla esimerkiksi miljoonakello, toiselta nimeltään japaninkello. Sitä on yleensä tarjolla todella monissa eri väreissä. Sopiva väri on tietenkin makuasia. Punaiseen kannaan sointuvia värejä ovat mielestämme mm. keltaiset, oranssit, lohenpunaiset ja valkoiset, mikseipä lilatkin.
Terveisin Muhevaisen tiimi

3.6.2025 klo 18:04