Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat.

jb9dj9b6

Manuka kasvi = ruusumyrtti

Haluaisin tietää minkälaiset olosuhteet manuka kasvi vaatisi menestyäkseen Suomessa pihamaalla: riittäisivätkö laajat istutukset, vaadittaisiinko jonkinlainen tunneli tai vastaava jotta kasvit selviäisivät Suomen talvesta. Kaikki tieto on tervetullutta; haluaisin istuttaa manuka kasvia ulos ja saada sen selviytymään ympärivuotisesti Suomessa.

29.1.2026 klo 8:00

0/3000

Kirjoita tähän...

0 / 3000 merkkiä

0/3000

Kirjoita tähän...

0 / 3000 merkkiä

Tämä on asiantuntijan vastaus.

Hei

Ruusumyrtti, Leptospermum scoparium, on kotoisin Australiasta ja Uudesta-Seelannista ja viihtyy Amerikassa esimerkiksi Kalifornian korkeudella. Ruusumyrtin taustasta voi päätellä, että sitä on vaikeaa, ellei mahdotonta saada menestymään puutarhassa Suomen talvessa, jossa on pitkiä pakkasjaksoja – aivan leudoimpia talvia kenties lukuun ottamatta. Ruusumyrtti kestänee lyhytaikaisesti lämpötilan pakkasen puolella käväisyä.

Sen sijaan ruukkuistutuksissa ruusumyrtti voi hyvinkin viihtyä vuodesta toiseen, mikäli sille löytyy sopiva talvehtimispaikka. Ihanteellisinta olisi, että talvehtimispaikka on viileä ja valoisa. Koska ruusumyrtti on ikivihreä kasvi, se tarvitsee talvellakin ainakin jonkin verran valoa, joten pimeä kellari ei ole sille sovelias paikka. Normaali huoneilmakin saattaisi soveltua siinä tapauksessa, että ruusumyrtti siirretään sisätiloihin hyvissä ajoin ennen syysviileiden säiden aikaa ja sopeuttaen uusiin oloihin vähintään suihkuttelemalla. Sopeuduttuaan viileään siirto sisään voi olla sille shokki, liian kuivaa ja liian lämmintä.

Talvella kastelusta huolehditaan. Se voi olla niukkaa, mutta määrä riippuu kulutuksesta eli talvehtimispaikan oloista, mm. lämpötilasta. 

Myös maahan istutettuna ruusumyrttiä voisi kokeilla siten, että se aina lepokaudeksi nostetaan viileisiin sisätiloihin talvehtimaan. Helpointa nosto juuristoa vahingoittumatta onnistunee, jos kasvi on upotettu maahan ruukussaan eli ikään kuin valeistutukseen, jossa koko ruukku on piilossa maan alla. Ruukkua pitää tarvittaessa vaihtaa suurempaan esimerkiksi keväällä ennen ruukun ulos vientiä. Istutuksessa käytetään hapanta multaa.

Ruukussa pitää olla pohjareiät, joista liika vesi pääsee valumaan pois. Kasvi viihtyy kosteassa kasvualustassa, mutta se ei saa olla umpinainen. Kastelussa on oltava säännöllinen, sillä ruukku estää valtaosan maan luontaisesta kosteudesta imeytymästä kasvin juuristoon.

Kukinnan jälkeen tehty muotoiluleikkaus auttaa säilyttämään kasvin tiiviin olemuksen ja kauniin muodon. Ruusumyrtti on ruukussa kasvaessaan aika hidaskasvuinen. Kastelun lisäksi hoitona on säännöllinen lannoittaminen kasvukauden aikana happaman maan kasveille tarkoitetulla lannoitteella. Loppukesällä typpeä sisältävää lannoitetta ei enää käytetä.

Terveisin Muhevaisen tiimi

muhevainen

2.2.2026 klo 11:17