Kysy, vastaamme -palvelussa Puutarha.net-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä puutarhasta, rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!
Edellinen Perustukset aihealue Seuraava
pvm: 28.5.2012 1:6

Kysymys: Sokkelin päin painunut maa

Perustukset

Hei,
Paritalomme rakennettiin 1982 kalkkihiekkatiilestä, anturan päällä sokkelien korkeus 3-4 kevytsoraharkkkoa, joiden ulkopinnat rapattu. Sokkelien ulkopuolelle laitettiin vaakatasoon hieman ulospäin viettävät styrox-routaeristeet, joiden päälle maata.Yhden päätyseinän kohdalla on sokkelin ulkopintaan ilmestynyt pyöreitä 10-15 cm halkaisijaltaan olevia kosteita läikkiä, joiden ulkoreunallla näkyy vaaleampaa kalkkia. Läikät ovat suunnilleen alimmaisen tiilirivin tuuletusrakojen kohdalla. Sokkeleiden vieressä maa osittain painut sen verran, että maan pinta ei ole selv ästi kalteva ulospäin.

Anturan ulkoreunaan tehtiin salojat joiden tämänhetkisestä toimivuudesta ei varmuutta. Salaojia ei saanut johtaa kaupungin katuviemäreihin joten ne johdettiin maahan. Sadevesikaivoja ei ole, vaan räystäiltä sadevedet johdetaan nurkilla oleviin maanpäälisien betonikourujen avulla kauemmaksi seinistä.

Lattioiden rakenne sisäpuolelta alaspäin: mosaiikkiparketti, betonilaatta n. 8 cm, muovikalvo, styrox-eristettä rakennuksen keskellä 5 cm ja reunoilla 10, tiivistetty hiekka ja osittain lecasoraa.

Kysymykset:
Pitääkö sokkeleiden viereen laitettavan lisämaan olla mahdollisimman tiivistä esim. savimultaseosta vai hiekkaa?
Pitäisikö sokkelissa näkyvien läikkien osalta mielestänne ryhtyä joihinkin toimenpiteisiin ja mistä ne aiheutuvat?
Kysymyksiä: 12 kpl

Kommentoi:*




Virallinen Vastaus
Salaojien toimivuus on tarkastettava, koska maaimeytys ei välttämättä toimi kunnolla. Sokkelin vierestä kannattaa tiivis maa vaihtaa vettä läpäiseväksi soraksi ja muotoilla maa uudelleen. Sokkelin läikät eivät välttämättä johdu tuuletusaukoista. Talossa kannattaa suorittaa kosteuskartoitus sivulta, jossa nuo läikät ovat. Tällä varmistetaan, ettei sisäpuolinen kosteus aiheuta läikkiä. Kyseessä voi myös olla ulkopuolen maa-aineksen kapillaarisuuden aiheuttama läikkä tai sulaneen lumen aiheuttama.

Arvostele vastaus kysymykseen "Perustukset / Sokkelin päin painunut maa":

Kommentoi:*


Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Pihakivien asennus
Urakoitsija asensi viime kesänä ja lopuksi syksyllä Ruduksen Torino pihakivet. Kysyisin nyt, että voimmeko pyytää h&...
Nokkosten valtaamat verkkokompostit
Minulla on Rovaniemellä kolme pyöreätä lehtikompostia: Halkaisijat 1,4 m, haravointijäte painunut vuosia, nyt korkeu...
Uutta nurmikkoa remontin jälkeen
Kivijalkaremontin jälkeen maata kaivettiin ja nyt on uudet pinnat ulkopuolella. Nurmikko kuitenkin pitäisi istuttaa uudestaan, kun maa on paljaana myll&...
Nurmikko
Moi. Olisi nurmialue jota haluaisin muokata ylijääneellä maa aineksella. Maa on kaivettua osittain savi/hiekka pohjaista tavaraa ei tä...
Parkkipaikan pohjustustyöt?
Millaisia pohjustöitä tehdään parkkipaikalle? Pihamme on ruohoinen rivitalon edusta josta on poistettu muutama risupuska ja kastanjapuu. Nyt talven j&...
Posliinivuokko
Sain lahjaksi posliinivuokon, istutetaanko varjoon vai aurinkoon, ja millainen maa, savinen vai multa. Kostea vai kuiva maa. Millainen  lannoitus. nimim. tietoa...
Mikä viestipalvelu?
Heippa.Miten teillä viestipalvelu toimii? Kenelle mää voin lähettää viestejä ja kuka voi mulle, mistä mää saan viesti k...
Cooper-tuhohyönteisten torjunta-aine - ja mansikat
Cooper-tuhohyönteisten käyttövalmista torjunta-ainetta kaatui mansikkamaalle 10 l:n kannullinen. Onko maa tältä alueelta saastunutta ja tuleva ma...
Savinen märkä piha
HeiTakapihamme on paksua savea, jossa ei viihdy kuin vesi ja sammal.Linkin takaa löytyy muutama kuva, jossa mielestäni lätäköt näkyy oikein...
Pihan tasoittaminen kantojen poiston jälkeen
Mökiltämme kaadettiin talvella paljon liian tiheästi kasvavia puita. Puiden ympärillä kasvi nurmea, joten kyseessä ei ollut mikään...
Multakasat nurmikolla
Hei,Nurmikossamme on laajahko alue, jossa nurmikko ei kasva hyvin ja maassa on pieniä multapahkuroita. Aiemmin pihalla oli muutamia isoja multakasoja, jotka oli ilmi...
Nurmikko hiekkamaalle
Meren rannalle ollaan suunnittelemassa nurmikon perustamista. Maa on erittäin hienoa hiekkaa (syvälle asti). Mitenkä maapohjasta saisi toimivan...
Tuore hevosenlanta kasvimaalle?
Sain 5 säkillistä tuoretta hevosenlantaa kasvimaalleni. Voinko laittaa palamatonta lantaa syvä/kohopenkkiin? Olen perustamassa muutamaa syv&...
Kimalaisen pesä
Onko haittaa kun kimalainen on tehnyt nähtävästi tiilitalon ilma aukkoon?sokkelin yläpuolelle....
Kasveja rannan nostomaalle
Hei! Mökkirannassa on vuosi sitten järvestä koneellisesti nostettu rannalle (maalle) iso kasa kuollutta hetesirppisammalta. Talven jälkeen kasa aika l...
Mikä kalliolla kasvava kukka
Mikä kalliolla kasvava kukka? Suoran varren päässä yksi kukka..Kuvassa sekaisen näköinen mutta kalliolla kukkavanat suoraan ylös pä...
rivitalon piha
Hei vaan. Meillä rivitalon takapiha on seuraavan rivitalon etupihalle päin. Meidän puolella kasvaa vasta istutettu Isotuomipihlaja-aita, mutta haluan jonki...
Mikä pensas tähän soveltuu
Ostimme -70 luvulla ostetun talon, jonka puutarha vaatii ison työn.Nyt on kohteena kadun puoli joka on pohjoiseen ja  katu kulkee noin 2, 5 metrin pää...
Tuulinen merenranta
  Vapaa-ajan asuntomme sijaitsee tuulisella merenrannalla Närpiössä.Ilmansuunta merelle päin on lounaan ja lännen välillä.Ranta on...
Miksi nurmikko ei kasva?
Ei kasva nurmikko ei muuten kuin tasaisesti siellä täällä...pari vuotta yrittänyt. Paikka oli ennen sammalta.   -Sammal on poistettu ja maa...