Kysy, vastaamme -palvelussa Puutarha.net-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä puutarhasta, rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!
Edellinen Mökki ja piha aihealue Seuraava
pvm: 15.6.2016 13:8

Kysymys: Mikä tauti vaivaa kasvia?

Mökki ja piha

Hei!



Minulla on mökillä kuvassa olevia kukkia. Niihin on useana kesänä tullut samanlaista vikaa eivätkä ne silloin kuki. Olen myrkyttänyt kasveja, mutta se ei ole auttanut. Onko niissä joku tauti vai mahdollisesti jotain kirvoja tms.?



 




Kommentoi:*




Virallinen Vastaus
Marita Kuikka Suomen Niittysiemen Oy:stä arvioi kuvan perusteella, että harakankellonne on saanut kylmää. Jonain täysikuun yönä lämpötila on laskenut lähelle nollaa tai alemmaksikin. Harsoa kannattaa käyttää keväisin tai vielä touko-/kesäkuussakin. Kuvan kasvit ovat etenkin nuppuvaiheessa eritäin herkkiä kylmälle.

Muistattehan myös että myrkky on myrkky; se vahingoittaa aina. Esimerkiksi kirvat saa pois nokkosvedellä.
 

Narsissi / Narcissus
Arvostele vastaus kysymykseen "Mökki ja piha / Mikä tauti vaivaa kasvia?":
Puutarha.net Vastaajat

Kommentoi:*


Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

Posliinikukka
Minulla on iso posliinikukka. Se on tehnyt kesällä kasvukautena uusia lehtiä ja näyttää terveeltä.Sen lehtihangoissa on kuitenkin sella...
Syreenin tauti
Mikä tauti vaivaa syreeniäni? Runko ja oksat kuivuvat ja mustuvat, rungossa on pieniä punaisia palloja, lehdet kuivuvat ja muuttuvat ruskeiksi....
Unkarinsyreenissä mutaatio
Mökillämme Keski-Suomessa kasvaa kaksi Unkarinsyreeniä. Istutettu vuonna 2011. Huomasimme, että molemmissa on tiheitä kasvust...
Mustaherukan tauti
Hei!  Mustaherukkoihimme on iskeytynyt outo tauti;  Jo vihreänä useisiin marjaryppäisiin ilmastyy savenharmaata  pintaan, joka marjojen kyps...
Kiinanruusu kukkimaan
MITEN SAISI KUKKIMAAN,KUINKA PITÄISI LEIKATA.MINULLA ON 4 KO.KASVIA JOTKA KUKKIVAT JATKUVASTI,NYT NE EI OLE KUKKINEET PARIIN VUOTEEN,MIKÄ VIKA?...
Mikä home?
Mikä tauti on iskenyt  väriminttuuni? Lehdet ovat yläpinnalta aivan "homeessa"- Mitä pitäisi tehdä ja leviääkö...
Omenapuun runkojen värimuutos
Hei!Ystäväni vanhojen omenapuiden runkoihin on tänä kesänä ilmaantunut punertava, lähes ruosteenpunainen  väritys. Mikä...
Mikä pajua vaivaa
Pajussa joku sieni tauti... miten saan sen hoidettua...
Mikä huonekasvi (Iltaruusu??)
Hei,Olen saanut siemenet sukulaiseltani ja kasvia on kutsuttu IltaruusuksiKasvatetaan siemenestä, kukka on punainen ja tuoksuu voimakkaasti. Kukkii iltaisin ja tekee...
Mikä kasvi kyseessä?
Kyseessä uusi piha, istutin nurmikon siemenet ja lähdin kahden viikon lomamatkalle. Palatessa _koko_ piha oli _täynnä_ tätä perunaa muistutt...
Kuinka eroon mesiangervosta?
Pihastamme osa on hyvin kosteaa (keväisin lähes veden alla olevaa) joen rantaniittyä. Niityn yksi osa on aivan kauttaaltaan täynnä mesiangervoa....
Pikkukentiapalmu
Pikkukentiapalmussa on punkkeja voiko kasvia leikata jos ei lähde myrkyttämällä?...
omena
omenat ovat kuoppaisia ja sisältä täynnä ruskeita laikkuja mikä tauti vai puutos...
Mikä kasvi?
Miten kyseistä kasvia hoidetaan?...
Punaherukan tauti
Mikä vaivaa punaherukkaa kun suurin osa sen marjoista kellastuu ja niiden pinnalla on pieniä nystyjä. Koskaan ennen en muista tällaista enkä ole...
Mikseivät unikot kuki?
Kysyisin, mikä vaivaa unikkojani tänä vuonna.Penkissä on monta vuotta ollut noin 100-150 kukkaa, mutta nyt vai kolme jaksoi nupulle. Sateen johdosta s...
Reikiä luumuissa
Mikä vaivaa luumuja kypsyessä tulee kuin pihkaa ulos ja kohta on tumma myös sisällä on siemenessä myös tumma kohta.Näin paljon luu...
Mikä jukkapalmuani vaivaa?
Osaisko kukaan neuvoa et mikä jukkapalmua vaivaa? Se riiputtaa alimpia lehtiään ja kokoajan joudun niitä leikkaamaan.Kastellu olen maltillisesti n...
Punaherukan tauti
Toisena kesänä peräkkäin punaherukkaan on tullut ensin lehtiin pisteitä, joista kehittyy keltareunaisia, mustaa pölyä levittävi...
Muumiotaudin uhrit
mökkini tontilla kasvaa 4 luumupuuta omenapuita 5 ja päärynäpuu. koskaan aikaisemminei ole tapahtunut sellaista "tuhoa" kuin tänä...
Sopiva kasvi hirsiseinän eteen
Etsin sopivaa kasvia. Paikka, johon kasvi tulisi, on kooltaan noin 1m*1,7m, vanhan pihasaunan seinänvierus. Talvella traktori puskee tähän kohtaan jonkin v...
Viherraitamatti kellastuttaa lehtiensä kärkiä
Hei, minulla on tällainen kasvi, luultavasti viherraitamatti. Se on ollut minulla jo useita vuosia.Kesällä se oli hoidossa noin viisi viikkoa, ja elokuussa...
viinimarja
Mikä viinimarjaa vaivaa, kun lehtiin on tullut punaisia, kohollaan olevia läikkiä? pitääkö niille tehdä jot...
Kiinanruusun lehdet kellastuvat
Sain keväällä kiinanruusun, jossa oli useita nuppuja. Puutarhalta meille muutettuaan se pudotti useita nuppujaan, mutta alkoi myös availla osaa niist&...
Siperianhernepensas
Hei, päätin leikata pihamme pitkäaikaisen siperianhernepensasaidan alas tänä keväänä. Leikatessani...