Kysy, vastaamme -palvelussa Puutarha.net-palvelun jäsenet voivat esittää kysymyksiä puutarhasta, rakentamisesta, remontoimisesta tai sisustamisesta. Kysyä voi myös rakennusoikeudellisia lakikysymyksiä. Kysymyksiin vastaavat kunkin alan asiantuntijat. Tule kysymään, kommentoimaan tai lukemaan asiantuntijoiden vastauksia kommentteineen!
Edellinen Eristäminen aihealue Seuraava
pvm: 29.7.2014 11:23

Kysymys: Kesämökin kuistin betonipilarin routaeristys

Eristäminen

Noin 50 vuotta vanhan rossipohjaisen kesämökin kuistin betonipilari on liikkunut ylös/alas routimisen takia ja hieman vinossa. Pilarin päällä on ollut hirsiniska (välissä kattohuopapala) ja sen päällä puinen tolppa, joka on ylhäältä kiinni kattotuolissa. Niska ja tolpan alapää olivat lahonneet sadeveden vaikutuksesta. Kuistin terassilankut ovat olleet nauloilla kiinni niskahirsissä, ja ne ovat paikoin irtoilleet. Kuisti on etelän suuntaan. Lähinnä vain tuo yksi pilari on kärsinyt routimisesta.



Korjasin ongelmaa siten, että kaivoin pilarin ympäriltä maata vajaan metrin syvyydeltä ja noin puolen metrin leveydeltä. Pilarin pohjaan asti en kaivanut. Kuopan pohjan tasasin ja pilarin ympärille laitoin 2-kertaisen finfoamin 30 cm leveydeltä, minkä päälle laitoin uutta hiekkaa eristykseksi. Sen päällä on vielä pintamaata.



Niska on korvattu 14x14 cm liimapuupalkilla ja tolppa uusitaan täysin terveestä puusta. Betonipilarin ja palkin välissä on pala kattohuopaa. Palkki on käsitelty 2 kertaan Tikkurilan puunsuojalla. Terassilankut kiiinnitin 10- ja 12-senttisillä ruuvilla.



Kestääköhän korjaus uutta routimista?

Kommentoi:*




Virallinen Vastaus
Mielestäni korjaus betonipilarin osalta on tuskin riittävä, ensimmäiseksi pilarin ympäristö olisi tullut  kuivattaa mielellään 30-40 cm alle anturan pohjan salaojittamalla ja koska pilari on kylmässä tilassa pilarin ympäristö tulisi routa eristää n. 2-3 m etäisyyteen pilarin keskustasta. Maa jäätyy sivusuunnassa eristyksen alle huomioiden asuinpaikkasi routasyvyyden.
Mielestäni sinun kannattaa vähintään laittaa uudet lisäeristeet n. 30 cm lopullisen maanpinnan alapuolelle.
HS

Narsissi / Narcissus
Arvostele vastaus kysymykseen "Eristäminen / Kesämökin kuistin betonipilarin routaeristys":
Porin Rakennusmestarit ja insinöörit ry 
PORI, Suomi
Jäsenen J4223741121 antama (30.7.2014 9:16) kommentti

Hei, kiitos vastauksesta!




Kommentoi:*


Muuta aiheeseen liittyvää luettavaa

Muita aiheeseen liittyviä kysymyksiä/vastauksia:

2 köynnöstä
Tuli ostettua 2 köynnöstä, celastrus scandens Intiankelas ja partnenocissus  veitch boskoop joku villiviini.En llöyd&auml...
Punainen lupiini
Olen yrittänyt kasvattaa kesämökin pihalla (Mikkelin läänissä) punaista lupiinia. Yhdestä siemenpussisista vain yksi kukka lähti k...