• Etusivu
  • Kasvillisuus

Piha kuntoon OSA 3/6: Nurmimatto reheväksi

Tiina Painokallio
Päivitetty 26.05.20261 min
Älä tapa nurmikkoa syksyllä

Toisena kesänä kylvöstä nurmikko kasvaa jo voimalla ‒ paikoin vielä pilkottaa paljas maa.

Uudet kiinteistön omistajat ‒ ja jotkut jo pidempäänkin samalla tontilla asuneet ‒ kaipaavat helposti konkreettisia neuvoja pihapiirinsä kunnostamiseen. Tähän tarpeeseen vastaa Piha kuntoon -artikkelisarja, jonka kolmannessa osassa katsotaan, missä kunnossa nurmimatto on.

Miltä nurmikkosi näyttää?

Kasvaako nurmikkosi hyvin? Onko nurmikkosi terveen vihreä? Näihin kahteen kysymykseen vastaamalla saat jo hyvän kuvan nurmikkosi hyvinvoinnista. Mikäli nurmikkosi kasvaa kituen, niin sen kasvuolosuhteissa on parantamisen varaa.

Jos se esimerkiksi on kituliasta ja kellertävää, etenkin keväällä, niin lannoitusta tarvitaan. Jos taas sammal tuntuu valtaavan alaa nurmiheinien kustannuksella, niin se kertoo maan happamuudesta sekä mahdollisesti kasvualustan tiivistymisestä ja liiallisesta kosteudesta. Silloin pitää tarttua kalkkipussiin ja talikkoon – jopa tehokkaampikin kasvualustan parantaminen ja ilmaaminen voi olla tarpeen.

Nurmikon kuntoa kannattaa arvioida kokonaisuutena: onko maa tiivistynyt kulkureiteiltä, jääkö vesi seisomaan painanteisiin tai kasvaako nurmi varjossa selvästi heikommin kuin muualla pihassa? Ongelman syy kannattaa selvittää ennen paikkauskylvöä, jotta sama kohta ei paljastu uudelleen seuraavana keväänä.

Nurmikon keväthuolto alkaa haravoinnilla

Keväällä nurmikko kannattaa haravoida kevyesti, kun maa on kuivunut riittävästi. Liian aikainen ja voimakas haravointi voi repiä heikkoa nurmea irti. Haravoinnin tarkoitus on poistaa kuollutta kasvijätettä ja antaa valolle sekä ilmalle tilaa päästä nurmen tyvelle.

Jos nurmi tuntuu kovalta ja tiivistyneeltä, sitä voi ilmata talikolla tai nurmikon ilmaajalla. Ilmaus parantaa veden ja ravinteiden pääsyä juuristoon. Tiivistyneissä kohdissa myös hiekan levittäminen voi auttaa kasvualustaa pysymään kuohkeampana.

Pitääkö paikkailla tai perustaa uusi nurmikko?

Kevät saattaa paljastaa kuolleita alueita nurmikosta, sammaloitunut paikka kaipaa uudistamista tai painanne täyttämistä. Joka tapauksessa alue pitää haravoida siistiksi. Sammaloitunutta aluetta tulee myös ilmata talikon piikeillä, ja myös hiekkaa ja kalkkia kannattaa lisätä. Pinta rikotaan ja painanne täytetään.

Kylvä siemenet, peitä turvehiekkaseoksella ja tiivistä. Käytä samaa siemenseosta kuin muuallakin nurmikossa kasvaa. Aukkopaikat eli kuolleet nurmikonosat pitää paikata, sillä muuten rikkakasvit tai sammal täyttävät ne.

Paikkauskylvön onnistuminen riippuu paljon kosteudesta. Kylvetty alue pidetään tasaisen kosteana, kunnes siemenet itävät ja uusi nurmi lähtee kasvuun. Kuivana keväänä tai kesänä pelkkä kylvö ei riitä, vaan aluetta on kasteltava säännöllisesti.

Vai onko pihallasi vielä alueita, jotka pitäisi saada nurmimaton peittoon? Voit perustaa nurmikon ihan itse alusta alkaen, itse kylvämällä ‒ tai vaihtoehtoisesti tilata valmiiksi kasvussa olevan siirtonurmikon.

Etenkin sadevesille alttiit rinteet sekä sisääntulot ovat sellaisia paikkoja, joihin valmis siirtonurmikko kannattaa levittää. Siirtonurmella saat nopeasti valmista, tervettä ja tasalaatuista nurmikkoa ‒ hyvin vähällä vaivalla kylvönurmeen verrattuna.

Uutta nurmikkoa perustettaessa tärkeintä on hyvä pohjatyö. Kasvualustan tulee olla tasainen, sopivasti tiivistetty ja rikkakasveista puhdistettu. Huolimattomasti muotoiltu pohja näkyy myöhemmin painanteina, kuivina laikkuina ja hankalana leikattavuutena.

<p data-block-key="tqlys">Voit perustaa nurmikon alusta alkaen kylvämällä ‒ tai vaihtoehtoisesti tilata valmiiksi kasvussa olevan siirtonurmikon. (Kuva: Envato)</p>
Voit perustaa nurmikon alusta alkaen kylvämällä ‒ tai vaihtoehtoisesti tilata valmiiksi kasvussa olevan siirtonurmikon. (Kuva: Envato)

Leikkaa nurmikko oikein

Nurmikon säännöllinen leikkaus pitää kasvuston tuuheana, mutta liian lyhyeksi leikkaaminen rasittaa nurmea. Helteellä nurmi kannattaa jättää hieman pidemmäksi, jotta se kestää kuivuutta paremmin. Myös leikkurin terien kunto vaikuttaa lopputulokseen: tylsä terä repii heinänpäitä ja saa nurmikon näyttämään nopeasti kuivalta.

Leikkuujätteen voi usein jättää nurmikolle, jos sitä ei synny liikaa. Hienoksi silppuuntunut leikkuujäte palauttaa ravinteita maahan ja vähentää lannoitustarvetta. Jos nurmi on päässyt pitkäksi, runsas leikkuujäte kannattaa kuitenkin kerätä pois.

Tarvitaanko aina nurmikkoa?

Kannattaa myös pitää mielessä, että puutarhan (ja nurmikon) aukkopaikkoihin voi kylvää myös niittykasvien siemeniä. Kestävät niittykukat ilahduttavat kukinnallaan myös kaupunkipuutarhassa ja sen reunoilla.

Joissakin tapauksissa koko nurmikon voi korvata niittykasveilla. Ajattele vaikka mökin pihapiiriä, jossa laikuttain kasvava nurmi ehtii aina liian pitkäksi. Se voisi olla ihanteellinen kasvualusta ja paikka kukkaniitylle.

Niittymäinen alue sopii erityisen hyvin pihan reunoille, mökkipihaan ja paikkoihin, joissa nurmikon jatkuva leikkaaminen tuntuu turhalta. Samalla pihaan saadaan vaihtelua ja ravintoa pölyttäjille. Kaikkea nurmea ei siis tarvitse hoitaa samalla tavalla, vaan pihan eri alueille voi valita erilaisen hoitotason.

Ohje

Ohje

Lue koko Piha kuntoon -sarja!

Artikkelisarjan seuraavassa osassa siirrytään hyötypuutarhaan ja katsotaan, miten kasvimaa, kasvihuone ja satoa tuottavat kasvit saadaan kuntoon.

Artikkelisarjan muut osat:

OSA 1/6: Katse puihin
OSA 2/6: Pensaat siisteiksi
OSA 3/6: Nurmimatto reheväksi (Tämä artikkeli)
OSA 4/6: Hyötypuutarhan parannus
OSA 5/6: Kukkapenkit kauniiksi
OSA 6/6: Katse kokonaisuuteen

Kasvillisuus
pihasuunnittelu
puut
pensaat
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Puutarhamyymälä Muhevainen
Kasvillisuus
Puutarhamyymälä Muhevainen

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton