Jäkälät
Jäkälä koostuu sienestä ja levästä, jotka muodostavat yhdessä jäkäläsekovarren. Sillä ei ole lehtiä eikä juuria. Levä hoitaa yhteyttämisen ja luovuttaa suurimman osan tuotetusta hiilihydraatista sienirihmastolle. Jäkälästä suurimman osan muodostaa sieniosakas, joka puolestaan kasvattaa levän päälle kuivumiselta ja liian voimakkaalta valolta suojaavan kerroksen. Ne lisääntyvät itiöistä tai kasvullisesti varren palasista tai jäkälämuruista.
Kasvupaikan on oltava saasteeton, koska jäkälät ovat arkoja ilmansaasteille.
Paikan on myös oltava "rauhallinen", sillä jäkälät ovat hidaskasvuisia ja vaativat kasvurauhan: monien kivillä ja kalliolla kasvavien rupijäkälien kasvuvauhti on vain joitakin millimetrin kymmenesosia vuodessa. Jäkälä valtaa usein ensimmäisenä paikat, joista puuttuu kunnollinen maaperä. Tyypillisesti ne kasvavatkin melko kuivilla ja hyvinkin vähäravinteisilla paikoilla, mutta myös hiekkaisissa ja varjoisissa luonnonmetsissä. Niitä kasvaa myös puissa, kallioilla ja kivenlohkareilla sekä jopa seinissä. Yhteyttämiseen tarvitaan kuitenkin melko paljon valoa, joten aivan syvässä varjossa jäkälä ei menesty.
Pitkän kuivuuden koetellessa jäkälä voi vaipua lepoon eli sen elintoiminnot pysähtyvät. Sade elvyttää jäkälän, ja yhteyttäminen voi jatkua. Jäkälä ottaa ravintoa suoraan ilmasta, sadevedestä ja erittämänsä jäkälähapon avulla myös kalliosta.
Jäkäliä on Suomessa noin 1500 lajia. Osa jäkälistä on uhanalaisia, ja osa on jo hävinnyt kokonaan. Mm. jäkäliin kuuluva naava on hävinnyt lähes kokonaan maamme eteläosista. Poronhoitoalueilta jäkälä taas on häviämässä ylilaiduntamisen vuoksi.
Jäkäliä on hyödynnetty mm. ihosairauksien hoidossa niiden antibioottisten vaikutusten takia, lankojen ja kankaiden värjäyksessä ja bioindikaattoreina mm. ilmansaastetutkimuksissa ja vanhojen metsien kartoituksissa.
Kerääminen
Jäkälää kerätään nykyisin lähinnä koristelutarkoituksiin. Sitä ei saa kerätä eikä siirtää metsästä ilman maanomistajan lupaa. Jäkälä kannattaa kerätä kosteana, jolloin se kestää käsittelyä paremmin. Kun jäkälä poimitaan käsin, se kasvaa uudelleen 5 – 8 vuodessa.
Lajeja
Palleroporonjäkälä (
Cladina stellaris) on taloudellisesti merkittävin jäkälälaji pohjoismaissa: sitä poimitaan vientiin pohjoismaissa ja Venäjällä. Se on harmaanvalkoinen, tiheähaarainen jäkälä, jonka haarat muodostavat vanhempana palleromaisen latvuksen. Se on tärkeää ravintoa poroille, ja sitä käytetään paljon koristeena kukka- asetelmissa ja mm. hautaseppeleissä. Poronjäkälää on myös kerätty ikkunoiden väliin poistamaan kosteutta. Tuhkanharmaa
harmaaporonjäkälää(
Cladina rangiferina) on yksi yleisimmistä maajäkälistä. Sitä käytetään mm. homeopaattisena lääkeaineena. Poronjäkälän yhtenäiset kasvustot estävät maanpinnan eroosiota.
Torvijäkälät (Cladonia) ovat pystyjä, lieriömäisiä, vaihtelevasti haaraisia kotelomaljanjalkoja, jotka ovat yläpäästään usein pikarimaisesti laajentuneita.
Naavat (Usnea) ja lupot (Bryoria) ovat puiden oksilta riippuvia tupsuja. Lupoilta puuttuu sitkeä keskusjänne ja selvä pääranka.
Aiheeseen liittyvää
Päärynäpuu elossa vai kuollut? Asiantuntija vastaa
Ajankohtaista
Klassikkoruokaa uudella tapaa: kokeile tällaista uunikalaa
Makoisat luumut ja kirsikat: nauti tuoreena tai säilö
Nyt on oikea aika hankkia tarvitsemasi akkutyökalut
Istutusetäisyydet
Luetuimmat
Uusimmat