Viiniköynnöksen leikkaus – näin leikkaat köynnöksen kesällä ja syksyllä

Viiniköynnöksen säännöllinen leikkaaminen hillitsee voimakasta versokasvua ja auttaa pitämään kasvuston ilmavana. Kesäleikkauksilla voidaan myös edistää rypäleiden kasvua ja kypsymistä. (Kuva: Shutterstock)
Viiniköynnöstä leikataan säännöllisesti, sillä köynnös kasvattaa runsaasti uusia versoja. Leikkauksella ohjataan kasvua, pidetään kasvusto ilmavana ja parannetaan rypäleiden valo-oloja. Puutuneet versot leikataan köynnöksen ollessa lepotilassa, yleensä myöhään syksyllä versojen tuleennuttua. Keväällä leikkaaminen on tehtävä hyvin aikaisin ennen nestevirtauksen käynnistymistä, sillä myöhemmin tehdyt leikkaukset voivat aiheuttaa voimakasta nestevuotoa.
Nuoret ja talvenarat viiniköynnökset kannattaa suojata ensimmäisinä talvina. Juuristoaluetta voidaan suojata esimerkiksi kuivilla lehdillä tai havuilla maan pinnan jäädyttyä kevyesti. Taipuisat versot voidaan laskea maata vasten ja suojata pakkaspeitteellä. Suojaustarve riippuu lajikkeesta, kasvupaikasta ja paikallisista talvioloista.
Esimerkiksi BioProffan lampaanvillainen talvisuoja soveltuu mainiosti niin viiniköynnöksen kuin muidenkin arkojen kasvien talvisuojaukseen, se hidastaa maan routaantumista ja suojaa kasvin versoja sekä pakkaselta, tuulelta että kuivattavalta kevätauringolta.
Viiniköynnöksen leikkaaminen
Viiniköynnöstä voidaan kasvattaa ja leikata usealla tavalla. Seuraava ohje kuvaa yhtä tapaa kasvattaa köynnökselle neljä pääoksaa. Leikkaustapaa voidaan soveltaa köynnöksen kasvutavan, lajikkeen ja käytettävissä olevan tilan mukaan.
1. syksy
Kahteen versoon jätetään 2–4 silmua, muut versot poistetaan kokonaan.

2. syksy
Neljään versoon jätetään 6–7 silmua, muut versot poistetaan kokonaan. Tavoitteena on voimakkaat pääoksat, jotka ohjataan kasvamaan tasaisesti omiin suuntiinsa.

3. kesä
Uudet sivuversot typistetään 1–2 lehden yläpuolelta ja kaikki uudet rungosta lähtevät versot poistetaan (uudet pehmeät versot voidaan leikata kesällä, niistä ei tule nestevuotoa). Samalla uudet versot tuetaan pystyyn tukinarulla.
Voimakkaasti kasvavia versoja voidaan latvoa loppukesällä. Latvominen hillitsee pituuskasvua ja tukee versojen tuleentumista ennen talvea.

3. syksy
Neljään pääoksaan jätetään uudesta kasvusta 6–7 silmua, muihin versoihin jätetään 2 silmua. Hedelmää kantaneisiin oksiin jätetään vain yksi silmu.
Tulevat leikkaustarpeet
Seuraavat kesät
Kukkatertut muodostuvat pääversoista kasvaneisiin sivuversoihin. Liian alas jäävät sivuversot poistetaan, koska maata koskettavat versot lahoavat nopeasti. Kukkaterttuja jätetään kuhunkin versoon enintään kaksi. Kukkaterttuja kantavat sivuversot typistetään niin, että kukkatertun yläpuolelle jää vain pari lehteä. Muut sivuversot typistetään yhden lehden yläpuolelta.
Seuraavat syksyt
Kun köynnöksen runkorakenne on muodostunut, syysleikkauksessa poistetaan tarpeettomia ja heikkoja versoja sekä lyhennetään kesän aikana kasvanutta versostoa valitun kasvatustavan mukaisesti. Tavoitteena on säilyttää köynnöksen rakenne ilmavana ja uudistaa satoa tuottavaa versostoa.
Kesällä voidaan poistaa myös rypäleterttuja varjostavia lehtiä, jotta hedelmät kypsyisivät paremmin.
Lue lisää:
Aitoviiniköynnös Kasvikortistossa












