Puutarhan vesiaiheet – elävä ja virkistävä elementti

Selkeä vesiallas luo puutarhaan rauhallisen ja virkistävän tunnelman, täydentäen ulkotilan viihtyisyyttä. (Kuva: Adobe Stock)
Vesi on kaunis ja virkistävä elementti myös kotipuutarhassa. Jos pihapiirissä on luonnostaan jokin vesielementti, kuten ranta, lampi tai puro, kannattaa sen mahdollisuudet hyödyntää.
Pienen lintujen kylpyaltaan voi tehdä matalasta, vettä pitävästä astiasta tai rakentaa itse. Altaassa kannattaa olla loivasti syvenevät reunat ja karhea pinta, josta linnut saavat hyvän otteen. Noin 5 senttimetrin enimmäissyvyys riittää hyvin. Vesi vaihdetaan päivittäin ja allas puhdistetaan säännöllisesti.
Isomman puutarha-altaan voi rakentaa esimerkiksi allaskalvon avulla. Altaaseen voidaan tehdä eri syvyisiä alueita erilaisille vesikasveille. Pumppua tarvitaan silloin, kun halutaan kierrättää vettä esimerkiksi suihkulähteeseen, puroon tai suodatukseen.
Kasveja
Puutarha-altaaseen voi istuttaa monenlaisia vesi- ja rantakasveja. Kasvit kannattaa sijoittaa niiden tarvitseman veden syvyyden mukaan, ja monet vesikasvit voidaan istuttaa altaaseen upotettaviin istutuskoreihin. Altaan reunalle sopivat puolestaan kosteassa maassa viihtyvät kasvit.
Vesirajassa viihtyviä
- keltapäivänlilja (Hemerocallis lilioasphodelus)
- ketoangervo (Filipendula vulgaris)
- mesiangervo (Filipendula ulmaria)
- rantatyräkki (Euphorbia palustris)
- rentukka (Caltha palustris)
- valkokukkainen rentukka (Caltha palustris 'Alba')
- ratamosarpio (Alisma plantago-aquatica)
- japaninkurjenmiekka (Iris ensata)
- suikeroalpi (Lysimachia nummularia)
- rantalemmikki (Myosotis laxa)
- luhtalemmikki (Myosotis scorpioides)
- kosteassa viihtyviä saniaisia
- kuunliljat (Hosta)
Vesirajaan ja veteen sopivia kasveja
Puutarha-altaan kasveja ei saa päästää leviämään ympäröivään luontoon. Tarkista ennen hankintaa myös, ettei kyseessä ole haitallinen vieraslaji tai muuten voimakkaasti leviävä vesikasvi.
- lumme (Nymphaea)
- kilpukka (Hydrocharis morsus-ranae)
- haarapalpakko (Sparganium erectum)
- suovehka (Calla palustris)
- sarjarimpi (Butomus umbellatus)
- pystykeihonlehti (Sagittaria sagittifolia)
- ojatädyke (Veronica beccabunga)
- keltakurjenmiekka (Iris pseudacorus)
- vesileinikki (Ranunculus aquatilus)
Voit tutustua kasveihin tarkemmin Kasvikortistossa. Vesikasvia valittaessa tarkista aina sen tarvitsema istutussyvyys, sillä esimerkiksi lumpeiden syvyysvaatimukset vaihtelevat huomattavasti lajikkeen mukaan.












