Tuomipihlaja on kaunis koriste- ja marjapensas

Tuomipihlajat ovat kesävihantia yksikotisia pensaita tai pieniä puita. Kasvutapa vaihtelee lajista riippuen, ja osa tuomipihlajista muodostaa runsaasti tyvi- tai juurivesoja. Kierteisesti kasvavat lehdet puhkeavat varhain keväällä. Lehtilapa on ehyt ja sahalaitainen. Miedosti tuoksuvat kukat avautuvat pian lehtien puhjettua. Kukinto on tavallisesti terttu, jonka kukat ovat kaksineuvoisia ja teriö valkoinen. Etelä-Suomessa toukokuun lopulla alkava ylenpalttinen kukinta kestää pari viikkoa. Kukkatertut kypsyvät kesän kuluessa punertaviksi raakileiksi ja saavat kypsän värinsä elokuussa. Hedelmä on sininen tai tummansinipunainen vahapeitteinen pohjusmarja. Sadonkorjuun jälkeen pensaat leiskuvat ruskaväreissä.

Tuomipihlajat ovat yleensä melko vaatimattomia kasvualustansa suhteen, mutta kukkivat ja tuottavat parhaiten satoa aurinkoisella paikalla. Monet lajit sietävät erilaisia kasvuoloja, mutta laji- ja lajikekohtaiset erot kannattaa huomioida kasvupaikkaa valittaessa.

Marjatuomipihlaja kasvaa luonnonvaraisena Pohjois-Amerikan keski- ja länsiosissa. Marjatuomipihlaja eli "mustikkapuu" on sekä koriste- että marjakasvi. Se kukkii runsaasti joka kevätkesä ja ruskaväri on loistelias. Heinäkuun loppupuolella kypsyvät marjat maistuvat jopa sellaisenaan.

Marjatuomipihlaja on tiheähaarainen pensas tai pikkupuu, joka kasvaa noin 3 metrin korkuiseksi. Oksat ovat punaruskeita. Lehdet ovat pyöreähköjä, 3–5 senttimetrin pituisia ja niissä on hammastusta kärjessä. Marjatuomipihlajan lehdistö on puhjetessaan rusottava ja syksyllä voimakkaan punainen-keltainen.

Marjatuomipihlaja kukkii aikaisin keväällä, jolloin lehdet ovat vasta puhkeamassa. Valkoisia, pihlajalta tuoksuvia, halkaisijaltaan noin 2–3 cm:n kokoisia kukkia on runsaasti. Menestyy vyöhykkeellä VI asti.

Marjatuomipihlajan maukkaita marjoja voidaan käyttää piirakoihin, hilloihin sekä viinien ja oluen maustamiseen tai syödä sellaisenaan. Marjatuomipihlajan marjoissa on kuitua, kivennäisaineita ja erilaisia fenolisia yhdisteitä. Niitä voidaan käyttää tuoreena sekä esimerkiksi hilloihin, leivonnaisiin ja mehuihin. Marjat ovat kuitenkin myös lintujen herkkuja, joten suojaaminen saattaa olla tarpeen.

Marjatuomipihlajaa ja sen viljelylajikkeita tunnetaan myös nimellä saskatoon.

Katso kuvia ja lue lisää marjatuomipihlajasta

Asiantuntija vastaa: Miten saskatoonin satoa suojellaan?

Sirotuomipihlaja kasvaa 3–4 metrin korkuiseksi pensaaksi ja kehittyy vanhemmiten tummarunkoiseksi kauniiksi pikkupuuksi. Hyvin ohuet ja kauniin mutkittelevat oksat muodostavat koristeellisen latvuksen. Karvattomat lehdet ovat puhjetessaan tummanpunaruskeita, mikä korostaa valkoista kukintaa. Nuokkuvat kukinnot puhkeavat touko-kesäkuussa. Hedelmä on sinimusta marja. Laji muistuttaa rusotuomipihlajaa.

Sirotuomipihlajaa käytetään koristekasvina sen kauniin kasvutapansa ja punaoranssisen syysvärityksen vuoksi. Sitä myydäänkin usein rungolliseksi pikkupuuksi kasvatettuna. Suomessa se menestyy parhaiten maan etelä- ja keskiosissa, noin vyöhykkeillä I–III (IV).

Katso kuvia ja lue lisää sirotuomipihlajasta

Rusotuomipihlaja on muiden tuomipihlajien tapaan kasvualustansa suhteen vaatimaton, runsaasti kukkiva tausta- tai yksittäispensas. Sen alapuolelta karvainen lehdistö on puhjetessaan rusottava, mikä korostaa suurten valkoisten kukintojen näyttävyyttä. Syksyllä lehdet saavat loisteliaan oranssinpunaisen värin. Vanhana pensas on koristeellisen mutkittelevaoksainen. Kestää vyöhykkeellä III.

Noin 5 metriseksi kasvava rusotuomipihlaja kukkii toukokuun lopussa lehtien puhkeamisen jälkeen runsain, pihlajalta tuoksuvin, valkoisin kukin. Sen heinä-elokuussa kypsyvät marjat maistuvat sekä ihmisille että linnuille – vaikka ihan sellaisenaan.

Isotuomipihlaja on alun perin itäisemmästä Pohjois-Amerikasta kotoisin oleva laji. Isotuomipihlajaa on käytetty Suomessa pitkään koriste- ja aidannepensaana. Sitä on kasvatettu maassamme viime vuosisadan alkupuolelta lähtien. Isotuomipihlaja menestyy Lappia myöten vyöhykkeillä I–VI (VII). Lintujen levittämänä se on villiytynyt ja täysin kotiutunut maan eteläosiin. Sitä tavataan metsissä, metsänreunamissa, kallioilla, tienvierillä, pientareilla ja harjunrinteillä.

Isotuomipihlaja kasvaa 2–6 metriä korkeaksi ja tiheäversoiseksi pensaaksi, jonka haarat ovat pystyjä. Se muodostaa runsaasti tyvivesoja. Silmut ovat viininpunaisia. Lehtien kevätväri on harmaanvihreä ja syysväri keltainen tai oranssinpunainen. Lehtiruoti on karvainen. Lehdet ovat soikeita ja 2,5–6 senttimetrin pitkiä, nuorina alapuoleltaan kellertävän nukkakarvaisia. Lehtien laitahampaat ovat pieniä ja tiheässä. Isotuomipihlajan lehdet ovat siis terävämpikärkiset ja nukkaisemmat kuin marjatuomipihlajan pyöreämmät lehdet.

Kukinto on pysty, kapea ja tiheä terttu. Tertussa on valkoisia kukkia yleensä 8–11. Teriöt ovat 12–20 millimetriä leveitä. Terälehdet ovat kaksi kertaa leveytensä pituiset. Kukinta-aika on touko–kesäkuussa. Hedelmä on 8–10 millimetrin kokoinen, kuivahko pohjusmarja, jonka kärki on karvainen. Verholehdet ovat lähes pystyt. Marjat ovat syötäviä, joskin pienemmät kuin marjatuomipihlajalla.

Isotuomipihlajan koristearvo perustuu runsaaseen kukintaan, tiheään kasvutapaan ja näyttävään syysväritykseen. Myös marjat ovat koristeellisia. Isotuomipihlajaa on käytetty suoja- ja taustapensaana sekä vapaasti kasvavissa ja leikatuissa aidanteissa.

Isotuomipihlaja on Suomessa vakiintunut vieraslaji, joka leviää tehokkaasti sekä kasvullisesti että lintujen levittämistä siemenistä. Se ei tällä hetkellä kuulu kansalliseen eikä EU:n haitallisten vieraslajien luetteloon, joten sen myyntiä tai kasvattamista ei ole kielletty. Lajin leviämistä istutusalueen ulkopuolelle tulee kuitenkin ehkäistä, ja puutarhaan kannattaa harkita myös vähemmän leviävää tuomipihlajalajia.

Lue lisää vieraslajeista täältä