• Etusivu
  • Kasvillisuus

Pelargonin lisäys pistokkaista – näin onnistut

Tiina Painokallio
Päivitetty 17.09.20262 min
sijoita pistokkaat valoisaan paikkaan

Sijoita pistokkaat valoisaan, mutta paahteelta suojattuun paikkaan. (Kuva: Shutterstock)

Talven aikana harvoiksi ja pitkiksi venähtäneet pelargonit suorastaan huutavat typistämistä, joten pistokkaita syntyy ihan itsestään. Typistetyt pelargonit haarautuvat ja tuuheutuvat kevään edetessä ja versoista lisätyt pistokkaat juurtuvat nopeasti uusiksi yksilöiksi.

Ota pelargonista pistokkaita keväästä syksyyn

Leikkaa talven aikana venähtäneistä pelargoneista versoja lyhyemmiksi. Lyhennä versoja terävällä veitsellä lehtihangan yläpuolelta, jotta emokasviin ei jää tappeja.

Pelargoneista voi ottaa pistokkaita keväästä syksyyn. Parhaiten juurtuvat terveet, aktiivisessa kasvussa olevat versot. Keväällä pistokkaita syntyy luontevasti talvetettujen kasvien leikkauksen yhteydessä, ja loppukesällä pistokkaista voi kasvattaa uusia taimia talvetettaviksi.

Hyvä pistokas on noin 5–10 cm pitkä. Ota terve, mieluiten kukkimaton verso ja leikkaa pistokas puhtaalla, terävällä veitsellä tai saksilla nivelkohdan alapuolelta. Poista alimmat lehdet niin, että kasvualustaan tuleva varren osa jää lehdettömäksi.

Vinkki: Jos pistokkaassa on kukkanuppuja tai kukkia, poista ne ennen juurruttamista.

<p data-block-key="ptpkz">Pelargonipistokas. (Kuva: Shutterstock)</p>
Pelargonipistokas. (Kuva: Shutterstock)

Käytä juurruttamiseen ilmavaa ja hyvin vettä läpäisevää pistokaskasvualustaa. Pieni ruukku riittää alkuun hyvin; esimerkiksi halkaisijaltaan noin 8–10 cm:n ruukku sopii yksittäiselle pistokkaalle. Ruukun pohjassa tulee olla reikä ylimääräisen veden poistumista varten.

Työnnä pistokas 1–3 cm syvyyteen pistokkaan varren ja kasvualustan syvyyden mukaan. Tiivistä multaa kevyesti pistokkaan ympäriltä.

Sijoita pistokas valoisaan ja lämpimään paikkaan suojaan voimakkaalta suoralta auringolta. Pidä kasvualusta kevyesti kosteana, vältä jatkuvaa märkyyttä ja huolehdi hyvästä ilmanvaihdosta. Jos pistokas peitetään kosteuden säilyttämiseksi, peitettä on hyvä tuulettaa säännöllisesti.

<p data-block-key="8qk5t">Pidä pistokkaan kasvualusta kevyesti kosteana, mutta vältä jatkuvaa märkyyttä. Hyvä ilmanvaihto ja sopiva lämpö edistävät juurtumista. (Kuva: Shutterstock)</p>
Pidä pistokkaan kasvualusta kevyesti kosteana, mutta vältä jatkuvaa märkyyttä. Hyvä ilmanvaihto ja sopiva lämpö edistävät juurtumista. (Kuva: Shutterstock)

Pelargonin pistokkaat juurtuvat hyvissä oloissa yleensä muutamassa viikossa. Kun pistokas on juurtunut hyvin ja aloittanut uuden kasvun, sen voi siirtää tarvittaessa suurempaan ruukkuun. Lannoitus aloitetaan miedosti uuden kasvun käynnistyttyä.

Vinkki: Nuoren pelargonin latvan voi typistää, kun taimi on lähtenyt hyvään kasvuun. Latvominen edistää sivuversojen muodostumista ja tekee kasvista tuuheamman. Katkaistun latvan voi käyttää uutena pistokkaana.

Ohje

Ohje

Kiinnostavatko pelargonit?

Pelargoneja voi lisätä helposti pistokkaista tai kasvattaa siemenistä. Pistokaslisäyksessä uusi kasvi säilyttää emokasvin ominaisuudet, kun taas siemenestä kasvatetut kasvit voivat poiketa ominaisuuksiltaan emokasvistaan.

Lue lisää:

Kannattaako pelargonit kasvattaa siemenistä?

Pelargoneihin voit tutustua myös Puutarha.netin Kasvikortistossa.

Kasvillisuus
kasvit
Kiinnostuitko? Tilaa ilmainen puutarha.net-uutiskirje:

Sinua voisi kiinnostaa myös:

Korkeat pylväshaavat tuovat roskaa – miten hallita kasvua? Asiantuntija vastaa
Kasvillisuus
Korkeat pylväshaavat tuovat roskaa – miten hallita kasvua? Asiantuntija vastaa

Luetuimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton

Uusimmat

skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton
skeleton