Lannoitus antaa voimaa: Näin tuet kasvien kasvua ja kukintaa

Kasvit ovat riippuvaisia ravinteista, joita ne saavat maasta, vedestä ja ilmasta. Maan ravinnekoostumus, humuspitoisuus ja happamuus (pH) säätelevät kasvin ravinnonsaantia ja ovat tärkeitä kasvin terveydelle, kasvuvoimalle ja kestävyydelle. Kasvuolosuhteet ja eri kasvien vaatimukset vaihtelevat paljon, joten puutarhurin tehtävänä on huolehtia, että kasvit saavat ravinteita riittävästi ‒ mutta ei liikaa.

Pieniä puutarhapalstoja lannoitetaan usein liikaa. Siitä on vain haittaa: kasvien juuristo voi vaurioitua, ympäristö kuormittuu ja rahaa kuluu turhaan. Kasvien ravinnetarpeet vaihtelevat kuitenkin paljon. Esimerkiksi nurmikko hyötyy typpipitoisesta lannoitteesta, kun taas kukkivat kasvit, marjapensaat ja hedelmäpuut tarvitsevat tasapainoisemmin myös fosforia ja kaliumia.

Eniten kasvit tarvitsevat typpeä (N), fosforia (P), kaliumia (K), kalsiumia (Ca), magnesiumia (Mg) ja rikkiä (S). Nämä ovat makro- eli pääravinteita. Boori, rauta, kupari, mangaani, molybdeeni ja sinkki kuuluvat hivenravinteisiin, joita kasvit tarvitsevat pienempiä määriä.

Lannoitteita on saatavilla jauheena, rakeina, puikkoina, lastuina, käpyinä ja liuoksina.

Luonnonlannoitteet (pääasiassa peräisin sekä eläin- että kasvikunnasta) vilkastuttavat maaperän pieneliötoimintaa. Suurin osa ravinteista vapautuu kasvien käyttöön kasvukauden aikana juuri aktiivisen pieneliötoiminnan avulla. Ne parantavat näin myös kasvualustan rakennetta ja lisäävät maan humuspitoisuutta. Luonnonlannoitteita voidaan antaa myös liuoksena. Tutustu tuoteselosteisiin huolella!

Huokoinen hevosenlanta sopii kylmään ja tiiviiseen savimaahan. Hevosen ja karjan lannan ravinnesisältö vaihtelee huomattavasti muun muassa kuivikkeiden, kosteuden ja kompostoinnin mukaan. Lanta kannattaa kompostoida ennen käyttöä ja sekoittaa kasvualustaan valmistajan tai tuotteen käyttöohjeiden mukaisesti. Sen tuottamaa lämpöä voidaan hyödyntää myös varhaisissa lavaviljelyksissä.

Yleislannoite voidaan sekoittaa maahan kevätmuokkauksen yhteydessä tai levittää mullan pinnalle ja mullata kevyesti maahan esimerkiksi haravalla tai peittää ohuella multakerroksella. Kasvualusta kannattaa kastella, jotta ravinteet alkavat heti imeytyä maahan.

Näiden lisäksi voit valmistaa lannoitetta myös itse. Esimerkiksi nokkoskäyte eli nokkoslannoite vaikkapa kanankakkarakeella täydennettynä on voimakas typpilannoite kaikille kasveille.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusten mukaan nurmikko kuluttaa kasvukaudella typpeä 80–120 kg/ha, fosforia 20–40 kg/ha ja kaliumia 50–80 kg/ha. Nurmikon kasvu on vihreää lehtikasvua, joten nurmilannoite valitaan ja käyttömäärä lasketaan nimenomaan typen määrän mukaan: mitä enemmän lannoitteessa on typpeä, sitä vähemmän lannoitetta tarvitaan. Esim. jos lannoitteen typpipitoisuus on 20 %, tarvitaan lannoitetta kesän aikana 400–600 kg/ha (4–6 kg/100 m²).

Lannoite kannattaa antaa kahdessa erässä: puolet toukokuussa ja puolet kesäkuun loppupuolella. Ylimääräinen lannoite menee vain hukkaan.

Typetön (0 %) syyslannoitus auttaa nurmikkoa talvehtimaan, koska fosfori (P) ja kalium (K) nostavat solujen osmoottista arvoa ja parantavat pakkasenkestoa. Lannoite on levitettävä elokuun puoliväliin mennessä, jotta se ehtii liueta ja vaikuttaa ajoissa. Ylilannoituksesta ei ole nurmikolle hyötyä. Käyttämättä jääneet ravinteet voivat huuhtoutua sade- ja sulamisvesien mukana ympäristöön.

Nurmikon kalkitus on myös erittäin tärkeää: Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimuksissa on todettu, että kulutusnurmikoiden päälaji (niittynurmikka) häviää, jos pH laskee alle 6. Vuosittainen kalkin poistuma (10 kg/100 m2) olisi hyvä korjata vuosittain (aikaisin keväällä/myöhään syksyllä) tehtävällä ylläpitokalkituksella.

Muista myös puuntuhkan pH:ta nostava vaikutus – sillä hoidat maan kalkituksen, saat tuhkan muut ravinteet hyötykäyttöön ja säästät luontoa. Puuntuhkaa ei kuitenkaan pidä käyttää happaman maan kasveille, kuten alppiruusuille, atsaleoille, pensasmustikoille tai useimmille havukasveille, sillä se nostaa maan pH-arvoa.

Liiallinen lannoitus ei paranna kasvien kasvua rajattomasti. Ylimääräiset ravinteet voivat huuhtoutua ympäristöön ja häiritä kasvien ravinteidenottoa. Lannoitteita kannattaa käyttää aina valmistajan annosteluohjeiden mukaisesti.

Koko kesän jatkuva runsas kukinta kuluttaa runsaasti ravinteita. Keväällä ravinteet muokataan suoraan kasvualustaan tai ostetaan valmiiksi lannoitettua kesäkukkamultaa. Astiaan istutetut kasvit vaativat myös enemmän huomiota, koska kasvualustaa on yleensä vähän kasvia kohti.

Ravinteiden tarve vaihtelee tietysti eri lajeilla, mutta yksi perusohje pätee aina: Lannoita kesäkukkia käytettävän lannoitteen käyttöohjeen mukaisesti. Ruukuissa ja amppeleissa kasvavat kasvit tarvitsevat yleensä lisäravinteita koko kasvukauden ajan. Huomattavasti pienemmällä huolehtimisella selviää, kun sekoittaa kasvualustaan pitkävaikutteisia ravinnerakeita, jotka liukenevat lämpötilan vaikutuksesta vähitellen koko kesän ajan. Näin lannoituksesta ei tarvitse huolehtia koko kesänä ja pelkkä kastelu riittää.

Ravinnepuutosten oireet muistuttavat usein toisiaan. Kellastuvat lehdet voivat viitata typen, raudan tai magnesiumin puutteeseen. Heikko kukinta voi kertoa fosforin puutteesta ja lehtien reunojen ruskettuminen kaliumin puutteesta. Samankaltaisia oireita voivat aiheuttaa myös kuivuus, liikakastelu, taudit ja tuholaiset.

Perennoille ja lehtipensasaidoille sopii keväällä kasvualustan siivouksen yhteydessä annettava yleislannoitus (n. 80 - 100 g/m2). Suuria lehtiä kasvattaville lajeille kannattaa antaa typpipitoista ravinnetta. Myös komposti tekee terää sekä maanparannusaineena että ravinteiden hitaana luovuttajana.

Monivuotisille kasveille ei anneta runsastyppisiä lannoitteita enää heinäkuun puolivälin jälkeen, jotta ne ehtivät tuleentua. Syyslannoitus (n. 20 g/m2) parantaa talvenkestävyyttä ja edistää seuraavan vuoden kukkasilmujen muodostumista. Sitä annetaan elokuussa, mielellään ennen kuun puoliväliä, jotta se varmasti ehtii liueta ja vaikuttaa ajoissa.

Hyvin ravitut ruusut kestävät paremmin tuholaisten ja tautien hyökkäyksiä ja palkitsevat työn voimakkaalla lehdistöllään ja upealla pitkäkestoisella kukinnalla. Ruusujen kevätlannoitukseen käyvät mainiosti eloperäiset eli orgaaniset seoslannoitteet, kananlantarakeet ja muut lantavalmisteet. Lannoitteet haravoidaan pintamultaan tai päälle levitetään ohut multakerros. Kesällä ruusuja lannoitetaan käytettävän lannoitteen ohjeen mukaan. Kasteluveteen liuotettavia lannoitteita voidaan antaa usein pieninä annoksina, mutta ylilannoitusta kannattaa välttää. Ruusuillekin käyvät pitkävaikutteiset lannoiterakeet, joita annetaan keväällä, ja joiden vaikutus kestää koko kesän.

Ruusuille sopii myös lantavesikastelu sekä nokkoskäyte, jota valmistetaan liottamalla nokkosia vedessä noin 1–2 viikon ajan. Ruohosilppu katteena toimii alkukesän hyvänä typpilannoitteena. Syksyllä voi antaa syyslannoitetta (elokuun puoliväliin mennessä) talvenkeston parantamiseksi.

Sipulikukkien maltillinen kastelulannoitus aloitetaan, kun versot nousevat maan pintaan. Liika lannoitus rehevöittää lehtiä, eikä auta kukintaa. Kukinnan jälkeen kuihtuneet kukkavarret leikataan pois, ettei siementen muodostukseen kulu energiaa. Lehtien annetaan kuihtua rauhassa, koska niistä ravinteet kulkeutuvat takaisin sipuleihin. Lannoitusta voi jatkaa kukinnan jälkeen 2-3 viikkoa.

Sipulikasveille on olemassa myös omia lannoitteita, mutta tavallinen kukintaa edistävä kastelulannoite sopii hyvin.

Kasvuturpeesta tehdylle kasvualustalle annetaan peruslannoitus, ja kesän kuluessa annetaan hoitolannoitusta ainakin tomaatille ja kurkulle, jotka käyttävät runsaasti ravinteita. Lannoitteeksi sopivat kasteluveteen täysin liukenevat moniravinteiset lannoitteet. Lannoitteen voi sekoittaa kasteluveteen joka kastelukerralla (hyvin mieto liuos) tai kastella vahvemmalla kasteluliuoksella kerran viikossa. Tomaatin lannoitus saa olla kaliumvoittoista, eli kaliumia enemmän suhteessa typpeen.

Vihanneksille ja juureksille on olemassa myös omia kloorivapaita lannoitteita, jotka sisältävät runsaasti mm. fosforia ja kaliumia sekä hivenaineita mm. maun ja vitamiinipitoisuuden parantamiseksi. Punajuurelle ja porkkanalle erityisen tärkeä ravinne on boori.

Jos kasvualustassa on jo hidasliukoisia lannoitteita, hoitolannoitusta ei tarvita. Kompostia voi lisätä.

Elokuun puolivälin jälkeen lannoitus lopetetaan.

Marjapensaat ja hedelmäpuut tarvitsevat melko vähän lannoittamista. Keväällä marjapensaille ja hedelmäpuille annetaan maltillinen peruslannoitus. Typettömiä syyslannoitteita voidaan käyttää loppukesällä talvenkestävyyden tukemiseksi. Liika typpi rehevöittää kasvuston ja ne altistuvat kasvitaudeille. Fosfori ja kalium antavat potkua kukintaan ja sadon muodostukseen.

Marjapensaille ja hedelmäpuille voi myös levittää ohuelti kompostia tai kompostoitua lantaa.

Mansikalle lannoitteet levitetään ja mullataan rivin kohtaan tai katteessa olevaan reikään.

Happaman maan kasveille on saatavilla lannoitteita, jotka auttavat ylläpitämään kasvualustan alhaista pH-arvoa. Juurille kannattaa myös laittaa lajin omaa metsäkariketta. Keväällä annetaan pieni annos lannoitetta, jossa typpipitoisuus saa olla suuri. Ei runsaasti kalsiumia tai klooria sisältäviä lannoitteita.

Alppiruusuja ja atsaleoita voi lannoittaa toisen kerran kukinnan päättyessä fosforipitoisella lannoitteella, koska uudet kukkanuput tarvitsevat sitä kehittyäkseen. Liika typpi kukinnan jälkeen innostaa kovaan kasvuun, jonka seurauksena lehdet eivät ehkä ennätä vahvistua talvea varten.